Suomessa 17 prosenttia raskaana olevista naisista tupakoi vuonna 2012. Osuus on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolesta välistä saakka, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Raskaana olevien naisten tupakointi on vähentynyt erityisesti Ruotsissa, jossa 1980-luvun alussa yli 30 prosenttia synnyttäjistä tupakoi. Vuonna 2012 Ruotsissa synnyttäjistä tupakoi enää vajaa kuusi prosenttia.
Pohjoismaissa syntyi vuonna 2012 runsaat 290 000 lasta. Tämä on noin kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuosikymmen aikaisemmin, vaikka syntyvyys laski hieman vuosina 2011–2012. Kokonaishedelmällisyysluku laski kaikissa Pohjoismaissa, myös Islannissa, jossa on perinteisesti ollut Pohjoismaiden korkein hedelmällisyys.
Kokonaishedelmällisyysluku ei yltänyt väestön uusiutumistason yli enää yhdessäkään Pohjoismaassa. Tästä huolimatta muihin Euroopan maihin nähden Pohjoismaiden hedelmällisyys on yhä melko korkealla tasolla.
Vuonna 2012 yli 35-vuotiaita synnyttäjiä oli eniten Ruotsissa (22 %) ja Tanskassa (21 %). Muissa Pohjoismaissa osuus pysytteli alle 20 prosentissa. Alle 20-vuotiaiden synnyttäjien osuus on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana merkittävästi kaikissa Pohjoismaissa ja oli vuonna 2012 hyvin pieni (1–3 %).
Pohjoismaissa vähintään tuhat grammaa syntyessään painavista lapsista 2–3 lasta tuhannesta syntyy kuolleena ja vain yksi lapsi tuhannesta kuolee ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Nämä luvut ovat maailman pienimpiä.