Rasisminvastainen kasvatus jätetty kansalaisjärjestöille

Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalaisessa monikulttuurisuuskasvatuksessa on runsaasti ongelmia, joita ruokkivat luutuneet käsitykset siitä, että erilaisuus on toiseutta ja että suomalainen kulttuuri on jotain erityistä.

Väittelijä Aminkeng A. Alemanji sanoo, että mikäli Suomessa lisätään antirasistista kasvatusta, on sen lähtökohtana oltava rasismin tunnistaminen samalla, kun se etsii uusia keinoja taistella rasismia vastaan kaikilla elämänalueilla.

Alemanji tutki ensimmäisenä Suomessa, mitä suomalainen antirasistinen kasvatus on käsitteellisellä, metodologisella ja käytännöllisellä tasolla. Käsitteellisellä tasolla Alemanji tutki, miten antirasismin käsite ymmärretään, miksi se ymmärretään näin sekä millaisia haasteita ja uusia avauksia sisältyy olemassa olevien antirasististen strategioiden mahdolliseen muuttumiseen Suomessa.

– Tutkin, miten antirasistista kasvatusta Suomessa toteutetaan ja miten sitä voitaisiin tehdä toisin, Alemanji sanoo, väitöstiedotteessaan.

Ongelma ei yksilöissä vaan valtarakenteissa

Tutkiessaan rasismia Alemanji hyödyntää neljää toisiinsa kiinnittyvää näkökulmaa: suomalaisen erinomaisuuden ja erityisyyden kertomus, koloniaaliset valtarakenteet, valkoisuuden teoria sekä rasismin kiistäminen.

Näitä kuvaavat lauseet, kuten jos ei Suomi kelpaa, voit kiivetä takaisin puuhusi, mustia suomalaisia ei ole olemassa, olen kristitty enkä siten voi olla rasisti sekä en ole rasisti, minulla on musta ystävä.

Vaikka nämä lauseet on lainattu yksilöiltä, Alemanji esittää, että rasismi ei liity ensisijaisesti yksilöihin. Ongelman aiheuttavat valtarakenteet, jotka mahdollistavat rasismin ja antavat yksilöille välineet, vallan ja tahdon uhriuttaa ”toiset”, joita he usein pitävät vähempiarvoisina tai vähemmän ihmisinä.

Alemanjin mukaan Suomessa antirasistista kasvatusta harjoittavat kansalaisjärjestöt. Hän kritisoi nykytilannetta ja esittää, ettei antirasistista kasvatusta saa jättää yksin kolmannen sektorin harteille. Hän esittää antirasistisen kasvatuksen liittämistä suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja tarjoaa konkreettisia keinoja sen toteuttamiseksi.

Kasvatustieteiden maisteri Aminkeng A. Alemanjin väitöskirja Is there such a thing…?: A study of antiracism education in Finland. tarkastetaan maanantaina 31. lokakuuta Helsingin yliopistossa.

Mainos