Lisäksi väittelijä Jenny Makkonen osoitti, että Suomessa esiintyvät tautikannat eroavat suuresti toisistaan myös taudinaiheutuskyvyltään.
Makkonen tutki myös rapuruton itiöintiä eri rapulajeista ja havaitsi, että kroonisena rapuruton kantajana amerikkalainen täplärapu tuottaa ympäristöönsä jatkuvasti tautia levittäviä rapuruttoitiöitä.
Rapurutto levisi Suomeen 1800-luvun lopulla hävittäen ravut lukuisista tuottavista rapujärvistä. 1960-luvulla aloitettiin amerikkalaisen täpläravun istutukset, tarkoituksina oli palauttaa ravustuskulttuuri myös rapuruton runtelemiin järviin.
Tällä hetkellä Suomessa esiintyy kahta rapuruttotyyppiä, As-genotyyppi saapui maahan ensimmäisen tautiaallon aikana, PsI-tyypin rapuruton leviäminen puolestaan on kytkeytynyt täplärapuistutusten aloittamiseen, sillä tätä rapuruttotyyppiä täplärapu kantaa kroonisesti kuoressaan. Tauti tarttuu täpläravuista herkästi myös jokirapuihin aiheuttaen näissä tappavan infektion.
Tutkimuksessa selvitettiin rapuruton perinnöllisiä eroja ITS- (Internal Transcribed Spacer) ja kitinaasigeenin osalta ja havaittiin, että mainitut rapuruttotyypit on mahdollista tunnistaa kitinaasigeenin perusteella, jopa suoraan ravun kuorinäytteestä.
Kitinaasi on entsyymi, jonka avulla rapurutto tunkeutuu ravun kuoreen, siitä syystä kitinaasigeenissä havaituilla eroilla voi olla vaikutusta myös rapuruttotyyppien taudinaiheutuskykyyn. Lisäksi havaitut erot todennäköisesti heijastavat myös rapuruttotyyppien erilaisia alkuperäisisäntälajeja Pohjois-Amerikassa.
Rapurutto alkanut sopeutua uuteen ympäristöönsä
Tutkimus osoittaa, että ensimmäisen tautiaallon mukana Eurooppaan ja Suomeen saapunut rapuruttotyyppi (As) on ominaisuuksiltaan hyvin kirjava.
Osa testatuista kannoista aiheutti jokirapupopulaatioissa nopean ja täydellisen kuolleisuuden, osa kannoista taas ei tappanut kaikkia jokirapuyksilöitä.
Yksi As-tyypin rapuruttokanta ei puolestaan aiheuttanut lainkaan kuolleisuutta. Täpläraputyypin rapurutto (PsI) sen sijaan aiheutti kokeissa aina kaikkien jokirapujen nopean kuoleman.
Täplärapu on uhka kotimaiselle jokiravulle
Rapurutto leviää ravusta toiseen uimaitiöiden avulla. Kroonisesti rapuruttoa sairastava täplärapu tuotti ympäristöönsä jatkuvasti uusia rapuruttoitiöitä, myös kylmän veden aikana.
Erityisen runsasta itiöiden leviäminen ympäristöön oli kuitenkin lämpimän veden aikana, täpläravun vaihtaessa kuorta, sekä stressin tai kuoleman yhteydessä. Jokiravusta itiöintiä havaittiin ainoastaan ravun kuollessa ja hieman kuoleman jälkeen.
Väitöskirjan tulokset osoittavat, että täpläravun leviäminen on valtava uhka kotimaiselle jokiravulle.
– Täpläravun kuoressaan kantama rapuruttotyyppi on erittäin voimakas taudinaiheuttaja, lisäksi täplärapu tuottaa ympäristöönsä jatkuvasti rapuruttoitiöitä. Työn tulokset osoittavat lisäksi, että myös jokirapuistutusten yhteydessä olisi syytä tehdä istukasrapujen terveystarkastuksia, sillä jokirapukin voi toimia oireettomana rapuruton kantajana, mikäli taudin on aiheuttanut jokin As-tyypin kanta, Makkonen kertoo.
FM Jenny Makkosen väitöskirja The crayfish plague pathogen Aphanomyces astaci – Genetic diversity and adaptation to the host species tarkastettiin perjantaina 14. kesäkuuta Itä-Suomen yliopistossa.