Verkkouutiset

Raportti julmuuksista: Isis leikkaa sormia tupakoitsijoilta

YK:n raportin mukaan Isis on syyllistynyt vakaviin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Yk vaatii Isis-johtajia kansainvälisen rikosoikeuden eteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

YK:n (Yhdistyneet kansakunnat) riippumaton tutkijaryhmä perustaa syytöksensä yli 300 todistajalausuntoon, jotka sisältävät valokuvia ja videokuvaa.

Syyriasta paenneet ovat johdonmukaisesti kuvanneet tekoja, joiden tarkoituksena on ollut terrorisoida ja vaientaa paikallista väestöä.

Tutkijaryhmän tutkimuksessa ”Terrorin säännöt – elämää Isiksen vallan alla Syyriassa” kuvataan tappamista, orjuuttamista, raiskauksia ja seksuaalista orjuutta. Raportissa kerrotaan myös pienemmistä ja vähemmän tunnetuista julmuuksista, kuten rangaistuksista tupakoinnista tai tatuoinnin ottamisesta. Raportin mukaan varkailta on katkaistu käsiä ja tupakoijilta sormia. Miehiä on ruoskittu julkisilla paikoilla, jos he ovat esiintyneet naisten kanssa, joiden pukeutumista Isis on pitänyt sopimattomana. Miehiä on myös ruoskittu perjantai-rukousten laiminlyönnistä ja kaupankäynnistä rukoushetkien aikana, uutisoi CNN.

Raportin mukaan terroriteot eivät ole satunnaisia, vaan osa ääri-islamilaisen järjestön politiikkaa.

– Siksi Isiksen komentajat pitäisi saada vastuuseen kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen, raportissa sanotaan.

Isiksen terrori naisia ja lapsia kohtaan

Naimattomien nuorten naisten ja tyttöjen vanhemmat elävät pelossa, että heidän tyttärensä pakotetaan naimisiin Isis-taistelijoiden kanssa. Jopa 13-vuotiaita tyttöjä on otettu pois perheidensä luota julmuuksien, seksuaalisen väkivallan ja raiskauksien kohteeksi.

Kouluissa lapsia aivopestään. Lapset myös altistuvat näkemään julkisia teloituksia ja julkisia silpomisia toreilla.

Terrorin ohella Isis kontrolloi elämää ottamalla toimittajia vangiksi ja sääntelemällä julkisia palveluja alueilla, joissa se hallitsee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)