Ranskan poliisiviranomaiset ovat nostaneet valmiuttaan korkeimmalle tasolle uusien terrori-iskujen varalta.
Sisäministeri Gérald Darmanin mukaan uudet ääri-islamistiset hyökkäykset ovat väistämättömiä.
– Olemme sodassa vihollista vastaan, joka toimii sekä maan ulkopuolella että sisäpuolella. Meidän on ymmärrettävä, että [Nizzan puukkoiskun kaltaisia] hirvittäviä hyökkäyksiä on ollut aiemmin ja niitä myös tulee lisää, Darman sanoi France24:n mukaan.
Nizzassa kolme ihmistä torstaina surmannyt hyökkääjä oli poliisin mukaan 21-vuotias Tunisiasta kotoisin oleva mies, joka oli saapunut Lampedusan saarelle Italiaan hieman yli kuukausi sitten.
Le Figaro -lehden mukaan Ranskan tiedustelupalvelu ei ollut asettanut henkilöä erityisseurantaan. Hän kantoi hyökkäyshetkellä mukanaan Koraania, kahta matkapuhelinta ja kolmea veistä.
Presidentti Emmanuel Macron on määrännyt kirkkojen turvatoimiin kiristyksiä. Asevoimien Sentinelle-operaatioon osallistuvien sotilaiden määrää lisätään yli kaksinkertaiseksi eli yhteensä 7 000 henkilöön. Sentinelle-partiot ovat suojanneet riskikohteita marraskuun 2015 terrori-iskujen jälkeen.
Myös koulujen turvatoimia vahvistetaan.
– Ranskan kimppuun hyökätään. Emme aio luopua arvoistamme, Macron sanoi medialle.
Au plus près des Français, les soldats de l’@armeedeterre mobilisés sur l’opération #Sentinelle veillent et protègent au quotidien contre la menace terroriste. En passant de 3 000 à 7 000 militaires mobilisés, l’@armeedeterre agit et s’engage pour nos concitoyens. #NousSommesLà pic.twitter.com/CNhQjAsL6x
— Armée de Terre (@armeedeterre) October 30, 2020
We are a family.
United in hardship. Coming together to defend the values of our Union. To all, I want to say: thank you for your support. https://t.co/zuE6QiYcAy— Emmanuel Macron (@EmmanuelMacron) October 29, 2020