Sunnuntai illan vaalitulos on herättänyt laajalti ristiriitaisia mielipiteitä niin Suomessa, kuin Ranskassakin. Kansallinen liittouma keräsi kaikkien aikojen parhaan äänipottinsa presidentinvaalien suhteen. Marine Le Penin kolmetoista miljoonaa ääntä on äänisaalis, joka Emmanuel Macronin kannattaa huomioida jo välittömässä lähitulevaisuudessa kun seuraavan viisivuotiskauden linjauksia konkretisoidaan.
Macronin toisen kierroksen voitto oli kuitenkin selvä ja kiistaton. Marine Le Pen ei lopulta kyennyt vakuuttamaan ranskalaisia.
Ranskan yhdistäminen.
Tässä on lyhyesti kiteytettynä Emmanuel Macronin seuraavan viisivuotiskauden tärkein tehtävä ja tavoite. Tehtävä ei ole helppo, mutta se on oikeilla politiikkapäätöksillä mahdollista saavuttaa. Jos Macron toimii viisaasti hän huomioi Marine Le Penin ja Kansallisen Liittouman keräämät äänet ja pyrkii sovittelemaan pinnan alla kyteviä jännitteitä.
Macron tuskin on unohtanut keltaliiviliikkeen mellakoinnin seurauksia, jotka saivat Ranskan yhteiskuntarauhan järkkymään. Kesäkuun parlamenttivaalien jälkeen valittava uusi hallitus on vaikeassa paikassa: yhtä lailla Macron haluaa vakuuttavia ilmastotekoja, mutta toisaalta ei ole myöskään varaa suututtaa tavallisia maaseudun kansalaisia, joille esimerkiksi auto on välttämättömyys. Polttoaineiden suhteen oikeudenmukainen kompromissi tulee eteen viimeistään loppukesällä, kun neljän kuukauden veroleikkaus polttoaineisiin päättyy.
Parlamenttivaalit pitävät sisällään useita kiinnostavia elementtejä, joiden kanssa Macron joutuu jatkossa taiteilemaan. Ensinnäkin on hyvin epätodennäköistä, että LREM–puolue saavuttaisi samanlaisen maanvyörymävoiton, kuten oli viisi vuotta sitten. On jopa mahdollista ja jopa todennäköistä, että pääministeri tulee eri puolueesta, kuin mitä Macron itse tietenkin toivoo ja edustaa.
Tällöin ajaudutaan niin sanottuun cohabitation-tilanteeseen, jolloin päämisteri ei automaattisesti toteuta presidentin tahtoa ja vaaliohjelmaa. Termi on alkujaan peräisin Ranskan V tasavallan valtiosääntöjärjestelmästä tai perustuslaista ja kuvaa poliittista edellä viitattua asetelmaa, jossa parlamentin hyväksymän ja luottamusta nauttivan pääministerin rinnalla hallitusvaltaa käyttää vaaleissa valittu valtionpäämies.
Tällöin siis pääministeri ja presidentti joutuivat mukautumaan poliittisiin olosuhteisiin siten, että toimeenpanovalta keskittyy pääministerille. Tämä oli Ranskassa seurausta siitä, ettei valtion perustoimintoja kuten oikeusjärjestyksen kehittämistä lainsäädäntötoimin ja valtiontalouden rahoittamista voida järjestää presidentin toimivaltuuksien puitteissa ilman parlamentin aitoa kuulemista.
Käytännössä presidentiksi juuri valittu Macron joutuisi neuvottelemaan huomattavasti ja aidosti enemmän pääministerinsä kanssa, kuin mitä oli edellisellä kaudella, kun pääministeri tuli samasta puolueesta Macronin kanssa.
Ensimmäisen kerran cohabitation-tilanteeseen ajauduttiin vuonna 1986, kun presidentti Francois Mitterrand joutui nimittämään pääministeriksi arkkivihollisensa maltillisen oikeiston Jacques Chiracin.
Sekasortoa
Puoluekentän hajanaisuus lisää epävarmuutta luoda vakaa hallitus.
Ranskan poliittinen kenttä on edelleen sekasortoisessa tilanteessa kiitos Macronin viiden vuoden takaisen demokraattisen vallankaappauksen. Paradoksaalisesti Macron joutuu elämään seuraavat viisi vuotta itse aiheuttamansa ongelman kanssa.
Kumpikaan entisistä mahtipuolueista – sosialistit ja maltillinen oikeisto – eivät ole toipuneet ennalleen edellisten vaalien järkytyksistä, jonka Macron puolueineen aiheutti.
Sosialistit pyyhkäistiin viisi vuotta sitten kartalta ja nyt puoluetta ei juurikaan ole olemassa. Presidentinvaaleissa sosialistien ehdokas Anne Hidalgo sai ainoastaan noin kaksi prosenttia äänistä.
Tasavaltalaisten tilanne on samanlainen. Puolueelle ei ole luvassa kummoistakaan vaalitulosta ja presidentinvaali meni niin ikään penkin alle.
Tällä hetkellä vasemmisto yrittää ryhmittyä radikaalin Jean Luc Melenchonin taakse ja Melenchon on itse ilmoittanut tavoitteekseen pääministerin paikan.
Presidentinvaaleissa äärilaitojen ehdokkaat keräsivät merkittävän äänipotin eli peräti 60 prosenttia äänistä ohjautui ohjautui heille. Kehityskulkuna ilmiö on merkittävä, joka on luonut yllättävän tilan poliittiseen keskustaan, jossa Macron ja LREM operoivat.
Maltillista vasemmistoa ei Ranskassa enää ole, eikä ole maltillista oikeistoakaan. Kesäkuun parlamenttivaaleissa Macronilla on paljon pelissä. Sunnuntai-iltana monet kärkipoliitikot ja asiantuntijat pitivät kesäkuun vaaleja presidentinvaalien kolmantena kierroksena.
Kirjoittaja Pekka Väisänen on Ranskan politiikkaan ja historiaan perehtynyt helsinkiläinen valtiotieteilijä ja yhteiskuntatieteiden tohtori.