Intialaisen BSP-puolueen johtoon kuuluva entinen Uttar Pradeshin osavaltion hallituksen jäsen Haji Yakoob Qureshi on joutunut rikostutkinnan kohteeksi.
Entistä ministeriä epäillään yllyttämisestä rikoksiin toisia henkilöitä tai kansanryhmää vastaan.
”Kuka tahansa, joka loukkaa profeettaa leikkii hengellään, kuten pariisilaisen satiirilehden Charlie Hedbon pilapiirtäjät ja toimittajat”, Qureshi totesi torstaina Hindustan Timesille.
Qureshi lupasi vuonna 2006 510 miljoonan Intian rupian eli noin 7 miljoonan euron palkkion Muhammed-pilakuvan piirtäneen tanskalaispilapiirtäjän hengestä.
Torstaina hänen kerrottiin toistaneen tarjouksensa ja luvanneen palkkion ranskalaisen Charlie Hebdon toimitukseen keskiviikkona iskeneille asemiehille.
Qureshi on sittemmin kiistänyt lausuntonsa. BSP-puolueen johtaja Atar Singh Rav ei ole vielä kommentoinut tapahtunutta. Hän kuitenkin kertoi Times of Indialle keskustelevansa asiasta Qureshin kanssa.