Ranskan mukaan Venäjää varoitettiin Syyrian iskuista – USA kiistää

On epäselvää, kerrottiinko aamuyön ohjusiskuista etukäteen Venäjälle.

Ranskan puolustusministeri Florence Parly kertoo, että Venäjää varoitettiin etukäteen Syyriaan tehtävistä iskuista. Venäläisen Kommersantin mukaan Parly totesi tiedotustilaisuudessa Pariisissa, ettei Ranska hae vastakkainasettelua tai eskalaatiota.

– Siksi varmistimme liittolaistemme kanssa, että Venäjää oli varoitettu etukäteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ranskalaislausunto on suorassa ristiriidassa Yhdysvaltojen kertoman kanssa.

– Me emme koordinoineet lainkaan Venäjän kanssa näissä iskuissa, emmekä me ilmoittaneet heille etukäteen, Yhdysvaltain merijalkaväen kenraali ja puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja Joseph Dunford sanoi perjantaina Business Insiderin mukaan.

Dunford totesi kuitenkin, että tavallisia joukkojen välisiä kuumia linjoja käytettiin.

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin mukaan iskujen kohteita tai suunnittelua ei koordinoitu Venäjän kanssa lainkaan.

USA, Britannia ja Ranska iskivät aamuyöllä Suomen aikaa Syyriaan sotalaivoista ja lentokoneista ammutuilla täsmäaseilla. Iskut tehtiin aamuyöllä Suomen aikaa, jonka jälkeen muutaman tunnin kuluttua Pentagon kertoi niiden olevan tältä erää ohi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyseessä oli vastatoimi Syyrian hallituksen Doumassa tekemään kaasuiskuun siviilejä vastaan.

Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta raportoitiin voimakkaita räjähdyksiä. Iskut kohdistuivat kemiallisten aseiden tutkimuskeskukseen, säilytyslaitokseen ja varastoon.

Venäjä on arvostellut iskuja kovin sanoin ja varoittanut seurauksista.

Mainos