Tesin eli Suomen Teollisuussijoitus Oy:n pienille ja keskisuurille yrityksille teettämän kyselyn mukaan koronatilanne on kurittanut yrityksiä pelättyä vähemmän.
Kyselytulosten mukaan yritykset ovat uudistaneet merkittävästi liiketoimintaansa koronakriisin aikana kaikilla tutkituilla toimialoilla. Vastanneista yrityksistä 73 prosenttia on tehnyt joitain toimia liikevaihdon kasvattamiseksi joko pysyvästi tai väliaikaisesti.
– Useat yritykset ovat koronakriisin johdosta joutuneet uudistamaan liiketoimintaansa rankalla kädellä, ja tästä ilmiöstä tulisi ottaa kaikki irti. Keskustelun tulisi pk-yritysten osalta siirtyä yritysten kasvuhalukkuudesta kasvukyvykkyyteen, esittää Tesin digitaalinen johtaja Henri Hakamo tiedotteessa.
Liiketoimintauudistusten vaikutukset liikevaihtoon ovat toistaiseksi olleet rajallisia, mutta yritykset ennakoivat vaikutusten olevan hyvinkin merkittäviä tulevaisuudessa. Liiketoiminnan uudistamisen ohella yritykset ovat olleet joustavia operationaalisten kustannustensa sopeuttamisessa.
Tesin mukaan kulusäästöt, lomautukset sekä pankkisektorin nopea reagointi vallitsevaan tilanteeseen ovat osaltaan ehkäisseet suurempien taloudellisten vahinkojen syntymistä.
Toisaalta kyselytulokset osoittavat, että pelkät säästötoimenpiteet eivät ole kannatelleet yrityksiä läpi koronavuoden, vaan aktiiviset tukitoimenpiteet ovat osaltaan auttaneet tilannetta. Noin puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi, että tukitoimet ovat auttaneet heidän yritystoimintaansa.
Vastauksista ilmenee, että korona ei ole kohdellut kaikkia yrityksiä ja toimialoja tasapuolisesti. Pahiten kahtiajako näkyy etenkin majoitus- ja ravintola-alalla. Peräti 90 prosenttia majoitus- ja ravintola-alan yrityksistä arvioi tämän vuoden liikevaihdon laskevan vuoden 2019 liikevaihdosta.
Vastausten mukaan yritysten kasvuhalukkuus on aiempia tutkimuksia huomattavasti suurempaa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 65 prosenttia ilmoittaa olevansa kasvuhakuisia.
Kasvuhalukkuutta ilmenee kaikilla tutkituilla toimialoilla, joskin kasvuhalukkuus on jossain määrin sidoksissa yrityksen koon kanssa, suurempien yritysten ollessa kasvuhakuisempia kuin pienempien. Varsinaista kasvuhaluttomuutta ei tutkitussa yritysjoukossa ollut juurikaan havaittavissa.
Koronakriisin vaikutusten kahtiajakoisuus heijastuu kuitenkin kyselytuloksiin. Suurimpia kärsijöitä ovat pienet yritykset, joiden kyky sopeuttaa toimintaansa on rajallinen. Lisäksi suurimmassa osassa tutkittuja yrityksiä säästötoimenpiteiden raja on Tesin mukaan tullut vastaan.
Kysely toteutettiin maaliskuussa 2021 ja siihen vastasi 1 683 yritystä.