– Koska raportti jäi melko yleiselle tasolle, näemme riskiksi että kartoitus ei johda riittävän ripeästi käytännön toimiin. Pahimmillaan se synnyttää vain uusia jatkoselvityksiä ja tärkeät lainsäädäntömuutokset toteutuvat vasta vuosien päästä, Rakennusteollisuus RT:n elinkeinoasioista vastaava johtaja Anu Kärkkäinen sanoo.
Kärkkäinen osallistui ympäristöministeriön asettamaan maankäyttö- ja rakennuslain seurantaryhmään, joka luovutti torstaina raporttinsa asunto- ja viestintäministeri Pia Viitaselle (sd.). Laajapohjaisen työryhmän tehtävänä oli laatia arvio lain kehittämistarpeista.
– Maankäyttö- ja rakennuslaki on keskeinen laki, sillä maapolitiikalla ja kaavoituksella on tärkeä rooli Suomen taloudellisen kehityksen kannalta, Kärkkäinen painottaa.
Tonttitarjonnan tulppa pois
Raporttiin kirjatuista olennaisista toimenpiteistä Kärkkäinen nostaa esiin kaavoituksen nopeuttamisen muun muassa rajoittamalla kaksinkertaista valitusoikeutta, jotta tarpeeton valittaminen samasta asiasta estyisi.
Lukumääräisesti kaavavalitukset koskevat vain osaa kaikista kaavapäätöksistä, mutta ne kohdistuvat yleensä yhteiskunnan kannalta tärkeisiin kaavahankkeisiin, kuten asuntorakentamiseen.
– Pitkien käsittelyaikojen vuoksi valitukset voivat viivyttää hankkeita vuosilla ja nostaa merkittävästi kustannuksia, Kärkkäinen toteaa.
Raportin mukaan lakiin kirjataan kuntien maapolitiikan harjoittamista koskeva velvoite ja kilpailun toimivuuden näkökulma. Kunnan kaavoittajalle on asetettava määräajat kaavaprosessin ja selvitysten kestolle. Säännökset lisäisivät tonttitarjontaa ja parantaisivat asuntorakentamisen kilpailua, mikä edistäisi kohtuuhintaisen asuntorakentamisen toteutusmahdollisuuksia.
Kärkkäinen huomauttaa, että useiden kuntien asuntotuotantoprosessi ei nykyisin vastaa kysyntää, ja tonttipula on suurin pullokaula asuntojen rakentamiselle kasvukeskuksissa ja erityisesti metropolialueella. Metropolialueella on jäänyt viime vuosina rakentamatta noin kolmannes kuntien sopimasta asuntojen määrästä.
Rakennusteollisuuden mielestä on välttämätöntä, että raportin johtopäätöksiin kiireellisiksi kirjatut ja hallituksen päättämät rakennepoliittisen ohjelman hankkeet käynnistetään ja saatetaan viipymättä loppuun ympäristöministeriössä.