Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 17 prosenttia

Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä vielä kasvoi loka-joulukuussa vuodentakaisesta, mutta muun rakentamisen kohdalla pudotus oli merkittävä.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin loka-joulukuussa 8,6 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 17 prosenttia vuodentakaista vähemmän.

Asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia 3,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli 11,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua pitivät Tilastokeskuksen mukaan yllä asuinkerrostaloille myönnetyt rakennusluvat, joista noin puolet myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Muuhun kuin asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni 28,1 prosenttia.

Rakennuslupia myönnettiin loka-joulukuussa kaikkiaan 11 235 asunnolle, missä kasvua oli 19 prosenttia vuodentakaisesta.

Koko vuoden aikana rakennuslupia myönnettiin tilavuudella mitattuna noin puoli prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä oli kuitenkin suurin nykyisen tilastointihistorian aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rakennuslupia myönnettiin viime vuonna kaikkiaan yli 47 000 asunnolle, kun esimerkiksi vuonna 2010 vastaava luku oli noin 33 600 asuntoa. Asuntojen keskikoko puolestaan on laskenut kymmenessä vuodessa noin 100 neliöstä alle 60 neliömetriin.

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi loka-joulukuussa 5,2 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 9,1 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 1,9 prosenttia.

Rakennushankkeita aloitettiin samaan aikaan tilavuudella mitattuna lähes saman verran ja asuinrakennushankkeita 12,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Mainos