Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2021 maalis-toukokuussa yhteensä 13,7 miljoonaa kuutiometriä, 18,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asuinrakentamisen kuutiomäärä kasvoi ajanjaksolla 20,4 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen kuutiomäärä 17,5 prosenttia.
Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 16,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, mutta valmistuneet rakennushankkeet jäivät 6,5 prosenttia vuodentakaista alemmalle tasolle.
Asuinrakennushankkeille myönnettiin maalis-toukokuussa rakennuslupia yhteensä 4,1 miljoonaa kuutiometriä, vuotta aiemmin määrä oli 3,4 miljoonaa kuutiota.
Kerrostaloille myönnettiin rakennuslupia kuutioina 16,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Pientaloille myönnetty kuutiomäärä kasvoi yli viidenneksellä, 21,6 prosenttia.
Rakennuslupia myönnettiin maalis-toukokuun aikana kaikkiaan 13 127 asunnolle. Määrä oli 22,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan aloitettiin kaikkiaan 14 725 asunnon rakentaminen ja asuntoja valmistui 7 723 kappaletta.
Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni maalis-toukokuun aikana 3,0 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi 2,2 prosenttia, kun taas muun kuin asuinrakentamisen volyymi väheni 6,9 prosenttia.
Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin kaikkiaan 12,8 miljoonan kuutiometrin edestä. Asuinrakentamisen aloituksia oli 4,4 miljoonaa kuutiometriä, 44,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.