Kyösti Suokas toteaa blogissaan, ”että ex-liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) liikennepoliittinen aloite oli oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän ja lopetti jäsenyyteni vasemmistoliitossa”.
– Kyllönen, Nokian ex-johtaja Jorma Ollila taustapirunaan, esitti valtiollista autojen seurantajärjestelmää.
– Monet vasemmistoliiton jäsenet tukivat aikanaan reaalisosialismia. Sairaaseen kansalaisten kyttäämiseen perustuvaa järjestelmää. Katsoin, ettei historiasta oltu opittu mitään. Sama porukka oli taas eturintamassa toistamassa vanhoja virheitään, Suokas kirjoittaa.
Hänen mukaansa liikenneministeri Anne Berner (kesk.) muistetaan naisena, joka yksityisti kaiken, mikä liikkui. Ja myös sen, mikä ei liikkunut, eli verorahoilla rakennetut maantiet.
– Jos hallituksen poliittinen voima riittää liikenneministerin hankkeen läpiviemiseen, näemme mielenkiintoisia aikoja, kirjoittaa Suokas.
– Jatkossa jokainen tiellä liikkuva maksaa rahastusoikeuden saaneelle yhtiölle. Vapautuksen piiriin päässevät kuitenkin tietä pitkin peltotilkulta toiselle siirtyvät traktorit, onhan kyse sentään kepulaisen ministerin hankkeesta, Suokas veistelee.
Hänen mukaansa riskitön rahastussampo kiinnostaa aina myös maasta toiseen vellovalle rahalle tuottoa etsiviä kansainvälisiä sijoittajia.
– Tämä taas takaa rapsakan hintojen nousun.
– Jossain vaiheessa saavutetaan taso, jossa tien käytön maksu yhdistettynä auton käyttökuluihin tekee rakentajien työssä käymisen kannattamattomaksi. Vaihtoehdoksi jää hommata lehmänkanttura ja muutama sika ja ryhtyä omavaraistalouteen. Tai myydä asunto eniten tarjoavalle ja muuttaa töiden perässä taajamaan, Suokas pohtii.