SAK:n mukaan järjestön tuore selvitys osoittaa, että pohjimmiltaan rakennetyöttömyys on tahmeaa suhdannetyöttömyyttä, jonka lääkkeeksi tarvitaan talouskasvua.
Koulutuksen puute ja korkea ikä vähentävät selvityksen mukaan merkittävästi todennäköisyyttä työllistyä.
SAK:n projektiekonomisti Matias Luukkasen mukaan ikääntyneiden ja matalasti koulutettujen työnhakijoiden asemaa on parannettava, jotta 1990-luvun suurtyöttömyys ei toistuisi. Työnhaun pidentyessä mahdollisuudet työllistyä heikkenevät hänen mukaansa jyrkästi, oli työttömän tausta millainen tahansa.
– Heikossa suhdannetilanteessa kuka tahansa voi joutua pitkittyvän työttömyyden noidankehään. Tärkeintä on katkaista työttömyys tarjoamalla työtä tai työvoimapoliittisia toimia, Luukkanen toteaa SAK:n tiedotteessa.
SAK esittää työttömyysetuudella kouluttautumisen helpottamista luopumalla koulutukseen liittyvästä tarveharkinnasta.
– Heikon taloustilanteen vuoksi kaikille ei löydy töitä. Työvoimapalvelujen painopiste tulisi siirtää työkykyä ylläpitävien toimintojen suuntaan. Riittävät voimavarat työvoimapalvelujen laadun ylläpitämiseksi ovat pidemmän päälle kannattavia koko kansantaloudelle. Keppiä heiluttamalla ei kukaan mene töihin, jos töitä ei ole tarjolla, Luukkanen kertoo.