Yli 80 prosenttia sähköpotkulautailuun liittyvistä aivovammoista sattui alkoholin vaikutuksen alaisena, kertoo tuore tutkimus. Valtaosa tapaturmista sattui viikonloppuöisin. Käyttörajoitusten myötä aivovammojen ilmaantuvuus väheni merkittävästi.
Tutkimuksessa analysoitiin kaikki Helsingissä vuosina 2021–2023 hoidetut sähköpotkulautailuun liittyneet aivovammat. Aineistoon kuului 184 potilasta, joista 29:llä todettiin aivojen kuvantamisessa kallon sisäinen vamma.
– Vaikka suurin osa loukkaantuneista selvisi lievällä aivovammalla eli aivotärähdyksellä, mukana oli myös hengenvaarallisia ja pitkäaikaista haittaa aiheuttaneita vammoja, kertoo lääketieteen tohtori Pihla Tommiska tiedotteessa.
Potilaiden keski-ikä oli 32 vuotta, ja 70 prosenttia heistä oli miehiä. Vakavimmissa tapauksissa tarvittiin neurokirurgiaa ja tehohoitoa.
Suurin osa vammautui humalassa
Niistä 141 potilaasta, joista päihtymystieto oli saatavilla, 82 prosenttia oli onnettomuushetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vakavammissa aivovammoissa päihtymys oli erittäin yleistä: kallonsisäisen vamman saaneista 88 prosenttia oli onnettomuushetkellä humalassa. Myös ilman kallonsisäistä vammaa selvinneistä 79 prosenttia oli humalassa.
Tapaturmat sattuivat useimmiten myöhään illalla tai yöllä, erityisesti viikonloppuisin. Kypärää käytti vain noin joka kymmenes loukkaantunut.
Tutkimuksessa havaittiin, että sähköpotkulautojen käyttörajoitusten käyttöönoton jälkeen aivovammojen ilmaantuvuus väheni merkittävästi. Helsingissä yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen yöaikaista käyttöä rajoitettiin syksyllä 2021.
– Ennen rajoituksia aivovammojen ilmaantuvuus oli 2,2 tapausta 100 000 matkaa kohden. Rajoitusten jälkeen ilmaantuvuus laski 1,0:aan. Tulokset osoittavat, että humalassa ajamisen rajoittaminen vähentää vakavia vammoja, sanoo lääketieteen tohtori Henri Vasara.
Tutkimus toteutettiin HUSin Akuutin, Neurokirurgian ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Tutkimusjakso kattoi vuodet 2021–2023.
Suomen sähköpotkulainsäädäntöä uudistettiin kesäkuussa 2025. Uusi lainsäädäntö toi sähköpotkulautailuun 15 vuoden alaikärajan, 0,5 promillen alkoholirajan ja aiempaa selkeämmän kypäräsuosituksen. Näiden muutosten vaikutuksista tapaturmiin ei vielä ole tutkimustietoa.
Tutkimus on julkaistu arvostetussa The Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry -tiedelehdessä.