Rajavartioston komentaja IL:lle: Uhkakuva ei ole muuttunut

Itärajan esteaitaa hämmästeleville turisteille on jaettu sakkoja.
Esteaitaa Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan läheisyydessä. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Esteaitaa Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan läheisyydessä. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja, eversti Jaakko Olli sanoo itärajan tilanteen olevan hallinnassa, mutta jatkoa on vaikea ennakoida.

Viranomaisten arvio on, että Venäjä ohjaisi todennäköisesti kolmansien maiden kansalaisia kohti Suomea, jos edes yksi rajanylityspaikka avattaisiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sellaisia, joilla ei ole edellytyksiä saapua Suomeen, eversti sanoo Iltalehdelle.

Jaakko Ollin mukaan uhka-arvio ei ole tämän suhteen muuttunut. Hän käy rajavaltuutetun roolissa jatkuvasti keskustelua Venäjän kollegansa kanssa itärajan asioista. Suhdetta venäläisiin rajaviranomaisiin kuvaillaan tällä hetkellä ”ammattimaiseksi keskusteluyhteydeksi”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Itärajalle nouseva esteaita on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Everstin mukaan suomalaisia ja eurooppalaisia matkailijoita on jouduttu hätistelemään rajavyöhykkeen reunamilta. Osaa on sakotettu.

– Toki sinne joukkoon mahtuu aina sellaisia henkilöitä, joilla voi olla joku muukin tarkoitusperä ja tämän takia me valvomme siellä hyvinkin tarkasti kaikkia liikkujia, Olli sanoo.

Raja-aitaa on valmistunut tähän mennessä noin 120 kilometrin verran eli hieman yli puolet kokonaispituudesta. Hankkeen on määrä valmistua ensi vuoden lopulla.

Mainos