Rajamäki vaatii rahaa liikenneyhteyksien parantamiseen

SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki vaatii lisäbudjettiin rahaa liikenneyhteyksien parantamiseen.

– Infran lisärahalla on positiivisia vaikutuksia ja sillä on mahdollista saada aikaan alueellisia kasvusykähdyksiä. Lisätalousarvio on oikea väylä päättää infraratkaisuista, eikä näitä päätöksiä voi viivyttää, valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajana toimiva Kari Rajamäki sanoo tiedotteessaan.

Rajamäki korostaa, että hankkeet tulee kohdentaa niin, että ne kohentavat elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Väylähankkeet ovat kilpailukyvyn kannalta tärkeitä ratkaisuja. Tästä yksi esimerkki on eduskunnan edellyttämä Hanko–Hyvinkää-radan sähköistämisen vauhditus.

Rajamäki toteaa, että täsmäelvytyshankkeet ovat myös työllistäviä. Sadan miljoonan infrainvestoinneilla saadaan töihin 1500 suomalaista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rajamäen mielestä nyt on syytä tehdä erityisesti sellaisia täsmätoimia, jotka ovat keskeisiä metsä- ja vientiteollisuuden kannalta. Tällaisia ovat esimerkiksi satamalogistiikkaa tukevat toimet.

– Toimivat liikenneyhteydet ovat elinehto alueellisen elinkeinoelämän säilymiselle. Mikäli tavaroita ja työntekijöitä varten ei ole olemassa toimivia väyliä, uhkaa näitä alueita näivettyminen.

Kehysriihessä päätettiin rata- ja valtatieinvestoinneista, mutta Rajamäen mielestä tärkeää olisi turvata myös muiden kuljetusyhteyksien rahoitus.

Mainos