Rajamäki ESS:ssa jättirekoista: Mopo lähtenyt täysin käsistä

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) pitää Etelä-Suomen Sanomissa jättirekkojen tuloa Suomen teille virheenä.

Valtioneuvosto antoi alkukesästä asetuksen, jonka nojalla kuorma-autojen suurin sallittu koko nousee 60 tonnista 76 tonniin. Asetuksella oli tarkoitus kompensoida EU:n rikkidirektiivin Suomen teollisuudelle aiheuttamia kustannuksia, mutta tosiasiassa hyötyä ei Rajamäen mukaan tule.

Hänen mukaansa liikenneministeriön kokonaisarviointi aiheesta oli puutteellista ja epävarmaa, eikä jättirekkojen vaatimiin tieinvestointeihin ole osoitettu sellaisia määrärahoja, joita ne todellisuudessa vaatisivat.

– Tosiasiassa jättirekkojen vaatimat tieinvestoinnit, esimerkiksi siltojen vahvistamiset ja siltojen alitusten syventämiset, vaatisivat liikennejaoston kuulemien asiantuntijoiden mukaan jo lähivuosina jopa 600 miljoonan euron investoinnit, Rajamäki sanoo lehdessä.

Hänen mukaansa oikea vientiteollisuutta palveleva tiestö kärsii, liikenneturvallisuus vaarantuu ja tieverkosto yleisesti rapistuu.

– Mopo on lähtenyt tässä täysin hallitsemattomasti käsistä, tilttaa Rajamäki.

Mainos