Raja-alueille tavoitellaan piristettä Suomen ja Venäjän yhteistyöllä

Hallitus antoi eduskunnalle torstaina esityksen laiksi ulkorajat ylittävästä yhteistyöstä.

Tavoitteena on koota yhteen lakiin EU:n ulkorajalla tapahtuvan yhteistyön toteuttamisen edellyttämät säännökset. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset EU-rahoituksella osarahoitettavien ulkorajayhteistyöohjelmien valmistelusta ja toimeenpanosta.

Lisäksi ehdotukseen sisältyy säännökset ohjelmien toteuttamiseksi käytettävän rahoituksen myöntämisestä, hallinnoinnista, valvonnasta ja tarkastuksesta.

Suomi osallistuu EU:n rakennerahastojen ohjelmakaudella 2014–2020 kolmeen ulkorajayhteistyöohjelmaan. Ohjelmat ovat Kolarctic, Karelia ja Kaakkois-Suomi–Venäjä. Karelia ja Kaakkois-Suomi–Venäjä ovat Suomen ja Venäjän välisiä ohjelmia, Kolarctic-ohjelmaan osallistuvat lisäksi Ruotsi ja Norja.

– Kaikilla kolmella toimintaohjelmalla tavoitellaan myönteisiä vaikutuksia alueiden elinkeinotoimintaan ja työllisyyteen, sanoo työ- ja elinkeinoministeriö.

Rajat ylittävän yhteistyön päätavoitteet ovat taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tukeminen raja-alueilla sekä ihmisten, tavaroiden ja pääoman liikkuvuuden turvaaminen ja edistäminen.

Ohjelmien yhteenlaskettu EU-rahoitus on ohjelmakauden alkuvaiheessa noin 82 miljoonaa euroa, mutta se voi nousta ohjelmakauden puolivälissä noin 138 miljoonaan euroon. Lisäksi ohjelmiin osallistuvat maat osoittavat ohjelmille EU-rahoitusta vastaavan määrän kansallista vastinrahoitusta.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Mainos