Raisiolla taas kaikki oikeudet Benecoliin

Raisio kertoi keskiviikkona ostaneensa Johnson & Johnson -konsernilta Benecol-liiketoiminnan Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Belgiassa. Samalla muutettiin sopimusta Benecolin Pohjois-Amerikan markkinoista.

Raisiolla on nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997 kaikki oikeudet Benecol-brändiin ja Benecol-tuotteiden ainesosaan kasvistanoliesteriin.

– Nyt toteutettavan järjestelyn myötä meillä on mahdollisuus kehittää Benecol-liiketoimintaa omista lähtökohdistamme ja strategisten tavoitteidemme mukaisesti, kertoo Raision toimitusjohtaja Matti Rihko yhtiön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Benecol on Raision mukaan kolesterolia alentavien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinajohtaja Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Raisio uskoo liiketuloksensa parantuvan noin 9 miljoonalla eurolla vuodessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Raision pitkän aikavälin strategisia tavoitteita ovat Benecol-tuotteiden kilpailukyvyn vahvistaminen nykyisillä markkinoilla, laajentuminen uusille markkinoille sekä uusien tuotteiden innovointi, Rihko kertoo.

Kauppahinta liiketoiminnasta ja varastoista oli 88,4 miljoonaa euroa. Pääosa kauppahinnasta kohdistui aineettomiin oikeuksiin. Raision palvelukseen siirtyy vain muutamia työntekijöitä Isossa-Britanniassa.

Viime vuonna Euroopan ja USA:n Benecol-liiketoiminnan liikevaihto oli lähes 76 miljoonaa euroa, josta Ison-Britannian ja Irlannin osuus oli noin 85 prosenttia.

Mainos