Raippavero epäonnistui surkeasti – Ranska luopui solidaarisuusverosta

Ranska on päättänyt luopua suurituloisille asetetusta 75 prosentin veroasteesta.

Ranskan presidentti François Hollande lupasi ottaa käyttöön yli miljoona euroa vuodessa ansaitseville suunnatun raippaveron jo presidentinvaalikampanjassaan vuonna 2012.

Ranskan The Localin mukaan raippaverolla kerättiin vain 160 miljoonaa euroa vuonna 2014. Rinnastettuna 84,7 miljardin euron budjettivajeeseen verotuotolla ei ole juuri merkitystä.

Lehden haastatteleman verojuristin mukaan osa ranskalaisista suurituloisista on muuttanut ulkomaille, mutta suurin osa miljonääreistä on ainoastaan ”löytänyt ratkaisun” yhtiönsä kautta välttääkseen veron maksamisen.

Toisen lehden haastatteleman talousasiantuntijan mukaan vero ei aiheuttanut miljonäärien massamaastamuuttoa, koska loppujen lopuksi ”ei juuri koskenut ketään Ranskassa ja se oli helppo välttää”.

Kuitenkin kuuluisa näyttelijä Gerard Dépardieu jätti näyttävästi Ranskan veron takia ja sai Venäjän kansallisuuden. Myös jalkapallovalmentajat valittivat, että huippupelaajia on vaikea houkutella Ranskaan veron takia.

Vero poistui Ranskasta vuoden alusta lähtien.

Mainos