– Vuonna 2008 puhjennut kansainvälinen finanssikriisi yllätti täysin maailman ja erityisesti hieman arrogantit ekonomistiennustajat. Tällaisen kriisin ei pitänyt asiantuntijoiden enemmistön mielestä olla mitenkään mahdollinen. Sama koski sitä seurannutta eurokriisiä, Kriisi on pitkittynyt niin, että voidaan puhua taloutemme menetetystä vuosikymmenestä, Raimo Sailas kirjoittaa kolumnissaan.
Kokonaistuotanto ei ole toipunut vuoden 2009 romahduksestaan. Teollisuustuotanto ja vienti ovat onnettoman matalalla tasolla. Taloutta vaivaa eräänlainen näivetystauti. Heikko tuottavuuden kasvu ja alhainen työllisyysaste ennakoivat laihoja vuosia pitkälle eteenpäin, Sailas arvioi.
Hänen mukaansa näistä kolmesta kriisistä on paljon opittavaa.
– Ensinnäkin: kriisit tulevat yllättäen. Toiseksi: kustannuskilpailukyvystämme on huolehdittava. Ja kolmanneksi: valtiontalous on syytä pitää vahvassa kunnossa. Kriisin puhjetessa 1990-luvun alussa oli suuri helpotus, että valtionvelka oli tuolloin vain kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta. Saatoimme pehmentää laman iskuja velkaantumalla lähes 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Tällä vuosikymmenellä olemme voineet velkaantua siksi, että vuosituhannen vaihteen kahta puolen velka-astetta ajettiin määrätietoisesti alas.
– Pää on kuitenkin tulossa vetävän käteen, eikä liikkumatilaa kriisien varalle enää ole. Sailas naulaa.