Kokoomuksen presidenttiehdokkaana 1994 ollut Raimo Ilaskivi kirjoittaa Puheenvuorossa presidentin valtaoikeuksista.
Raimo Ilaskivi ihmettelee, miten äskeisissä presidentinvaaleissa ”yksi jos toinenkin ehdokas korosti ihan vakavissaan, että erilaiset sisäpoliittiset kysymykset eivät kuulu presidentin toimivaltaan eikä niistä täten tulisi keskustella”.
– Oikein ja aivan erityisesti väärin. Oikein, jos puhujat tarkoittivat nimenomaan presidentin päätösvaltaa ja sen käyttämistä. Mutta väärin – ja tämä onkin tärkeintä – kun ei tajuta, että keskustelu ja päättäminen ovat kaksi eri asiaa, Raimo Ilaskivi toteaa.
– Presidentiltä on varsin yksimielisesti vaadittu arvojohtajuutta. Mitä sillä tarkoitetaan? Kannanottoa erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka askarruttavat niin kansaa kuin päättäjiäkin; hallitusta ja eduskuntaa. Ja niitten kirjo on todella laaja ja moniulotteinen.
Ilaskivi huomauttaa presidentin ilmoittaneen valtiopäivien avajaispuheessaan myös halustaan keskustella entistä enemmän kansanedustajien ja puoluejohtajien kanssa.
– Hän totesi voivansa tarjota tätä varten keskustelufoorumin, jossa ajankohtaisia kysymyksiä voitaisiin puntaroida. Tämä ehdotus otettiin eduskunnassa mielihyvin vastaan. Ei tällöin pohdittu, mistä asioista voitaisiin keskustella puhumattakaan siitä, että olisi heti ryhdytty harkitsemaan, tulisiko keskustelujen aihepiiriä rajoittaa, olisiko sensuurimieliala päästetty valloilleen.
Raimo Ilaskiven mukaan presidentille päättäjänä kuuluu se, mistä laki kertoo.
– Mutta muutoin presidentille kuuluu ihan kaikki, Raimo Ilaskivi katsoo.
– Kansalaiset odottavat, että hän keskustelijana, arvojohtajana ja mielipidevaikuttajana luotsaisi valtakuntaa raiteille, joilla se hänen mielestään olisi turvallinen ja hyvinvoiva kansankoti kaikille yhteiskuntaryhmille; köyhiä ja työttömiä unohtamatta, nuorten ja vanhusten huoliin ratkaisuja etsivä ja eri yhteiskuntaluokkien välistä sopua ja yhdenvertaisuutta korostava. Tämä puolestaan on mahdollista vain silloin, kun presidentille suodaan se sama keskustelu- ja puhevapaus, jota itsekukin suomalainen pitää omalta osaltaan itsestäänselvyytenä.