”Aikoihin on eletty, eivätkä osaa edes hävetä. Silloin kun hyvinvointia Suomeen rakennettiin, sitä Suomea jonka palveluista saavat nyt nauttia, kun taustalla olivat maksetut sotakorvaukset, siirtoväen asuttaminen, maan jälleenrakentaminen, silloin tehtiin kuusipäiväisiä työviikkoja”, ylipormestari Raimo Ilaskivi kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.
Eläkkeellä oleva Ilaskivi on entinen Helsingin kaupunginjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja ja presidenttiehdokas. Hän ruotii kirjoituksessaan kilpailukykysopimusneuvotteluja otsikolla Osaisitte edes hävetä, isot miehet ja naiset.
Ilaskivi ihmettelee, kuinka kolmen päivän lisääminen koko työvuoteen tuntuu nyt viisipäiväisen työviikon aikaan ihan mahdottomalta.
”Pannaanko jokaiseen päivään 3 minuuttia? Jaetaanko 3 lisäpäivää tasan joillekin kuukausille – tai miten ne nyt ovatkaan pohtineet. Että kehtaavatkin kertoa tällaisen tehtävän olevan niin mahdottoman, että siitä koko yhteiskuntasopimus saa kaatua”, Ilaskivi lataa.
Ilaskiven mukaan ennen rakennettiin Suomea, jossa kansantuote nousi vuosittain useilla prosenteilla, palvelut lisääntyivät, ostovoima kasvoi ja kilpailukyvystä pidettiin huolta.
”Silloin sanalla sanoen luotiin se hyvinvointiyhteiskunta, jossa nämä nykyiset nyt saavat elää – ja mellastaa. Ja kuitenkin heidän tehtävänsä on paljon helpompi kuin entisten polvien. Nyt olisi pystyttävä edes siihen, ettei luotua tuhottaisi. Mutta kun ei näytetä pystyttävän”, Raimo Ilaskivi pohtii.
Hänen mielestään nykypäättäjien tulisi tarkastella Suomen heikkoa talouskehitystä sen sijaan, että sanotaan, kuinka mahdottoman tehtävän edessä ollaan.
Ilaskiven mukaan nyt väännetään perimmillään siitä, mikä on demokraattisesti valittujen elinten sananvalta ja mikä järjestöjen.
”Asettaako ehdot maan hallitus eduskunnan tukemana vaiko järjestökenttä. On pohdittava kansanvallan perimmäisimpiä kysymyksiä ja perustuslakimme henkeä. Ei tässäkään oikein hyvältä näytä”, hän toteaa.
Ilaskivi kehottaa ”isoja miehiä ja naisia” ryhdistäytymään.
”Kun seuraavan kerran tuotte kasvonne esiin valtakunnan medioissa, liittäkää mukaan hyvä sanoma: Me sen teimme. Me ratkaisimme ongelman, joka ei niin suuri ollutkaan mutta me olimme omaa tärkeyttä osoittaaksemme aiemmin liioitelleet”, hän penää.





