En ole rahankeräyslain suhteen objektiivinen tarkkailija, joten lukijan on syytä kyseenalaistaa tämän blogikirjoituksen neutraalisuus. Syynä tähän on, että olen ollut itse kerran syytettynä rahankeräysrikoksesta.
Kyseessä oli monessakin mielessä yksi absurdismeista kokemuksista elämässä. Tapaus lähti liikkeelle kutsulla poliisin kuulusteluihin Pasilaan. Poliisi ei suostunut kertomaan etukäteen muuta kuin, että epäily liittyi jotenkin allekirjoittaneen asemaan Effi ry:n varapuheenjohtajana. Kuulustelussa kävi sitten ilmi, että joku oli tehnyt järjestöstä nimettömän ilmiannon, ja Poliisihallituksesta Jouni Laiho oli pyytänyt Helsingin poliisia tutkimaan, onko järjestö syyllistynyt laittomaan rahankeräykseen.
Effin epäilty rikos oli, että yhdistyksen verkkosivulta löytyi maininta “Järjestö voi sääntöjensä mukaan ottaa vastaan lahjoituksia. Käytännössä se tapahtuu helpoiten tilisiirtona yhdistyksen tilille: xxxxxx-xxxxxx”
Tämän seurauksena sitten katsottiin, että järjestöllä on laiton keräys käynnissä. Poliisi mm. selvitti pankista kaikki yhdistykselle tulleet tilisiirrot ja niiden tekijät ja soitti sitten näille perään selvittääkseen siirron syyt. Yhdistyksen hallituksella oli melkoinen urakka selvittää mm. “Orwell oli optimisti”- T-paitojen ostajille, mitä poliisi on tässä oikein tekemässä.
Syyte nostettiin loppujen lopuksi kaikkia tietyn vuoden hallituksen jäseniä vastaan, jotka kaikki myös kuulusteltiin poliisin toimesta. Effin valitseminen vastustajaksi oli siinä mielessä kuitenkin huono siirto, että hallituksesta löytyi suoraan neljä juristia ja lähipiiristä lisää, mikä mahdollisti parhaan mahdollisen puolustuksen rakentamiseen.
Käräjäoikeudessa tuomari kirjaimellisesti nauroi tapauksen ulos. Effillä oli todistajina kaikki merkittävimmät lahjoituksien tekijät, jotka yksi toisensa jälkeen kertoivat, ettei verkkosivulla ollut merkitystä heidän päätökseensä tukea järjestöä rahallisesti. Lahjoittajat myös paheksuivat yleisesti syyttäjän vaatimusta määrätä heidän lahjoituksensa menetettäväksi valtiolle, minkä koettiin olevan hyvin epäoikeudenmukaista, koska lahjoitetut rahat olivat käytetty juuri niiden haluttuun käyttötarkoitukseen.
Syyttäjä ei kuitenkaan tyytynyt päätökseen vai vei sen vielä hovioikeuteen (huhujen mukaan Poliisihallituksen painostuksesta). Tulos pysyi samana, mutta valtiolle kertyi vielä lisää oikeudenkäymiskuluja maksettavaksi.
Tapaus osoitti hyvin konkreettisesti ainakin itselle, kuinka järjetön ja ajastaan jälkeenjäänyt rahankeräyslaki on verkkoympäristössä. Se ei suojaa lahjoittajia, vaan sen sijaan se aiheuttaa yleensä lähinnä poliisien ja oikeuslaitoksen resurssien selkeän tuhlausta.
Tämän jälkeen on nähty useita vastaavia esimerkkejä. Kemin Massaliikkeen tapauksessa syyttäjä vaati sellutehtaan sulkemista vastustaneen kansalaisliikkeen rahojen määräämistä valtiolle, koska yhdistyksen kotisivulla oli ollut tilinumero. Rahat olivat pääasiassa peräisin alueen kunnilta.
Tuoreemmissa tapauksissa ongelmissa ovat olleet erityisesti erilaiset joukkorahoitetut hankkeet, joista esimerkkinä Senja Larssen joutui järjestämään Ruotsin kirjansa rahoituksen uusiksi, koska alkuperäisessä keräyksessä oli mukana lahjoitusmahdollisuus (myyntiin perustuva joukkorahoitus on sinänsä ok).
Tänä keväänä rahankeräyslaki on jälleen kerran korjauksen kohteena. Poliisihallituksen tarkoituksena on kuitenkin tehdä jälleen kerran vain pintapaikkaus lakiin. Tällä kertaa eduskunta tulee kerrankin puuttumaan tilanteeseen eli mm. Harri Jaskarin, Mikael Jungnerin, Oras Tynkkysen ja Lasse Männistön toimesta on tarkoitus kerätä tarvittavat 101 nimeä lakialoitteeseen, jolla modernisoitaisiin Suomen rahankeräyssäännöstö tälle vuosituhannelle.
Muutoksessa siirryttäisiin lupajärjestelmästä ilmoitusmenettelyyn, jossa verkon kautta voi rekisteröidä keräyksen haluamaansa tarkoitukseen käyttäen vahvaa tunnistusta. Tällä hetkellä Poliisihallitus ei tarjoa mahdollisuutta tarkistaa keräyksen sisältöä verkosta. Uudistuksen jälkeen kansalaiset voisivat käydä itse katsomassa keräyksen ja kerääjän tiedot ja mahdolliset aikaisemmat keräykset, mikä johtaisi nykyistä parempaan keräysten laatukontrolliin. Muutoksella poistettaisiin myös se epäkohta, että viranomainen voi tällä hetkellä määrittää keräyksen tarkoituksen kautta, mikä on hyväksyttävää kansalaisten rahojen käyttöä.
Toivottavasti ainakin kaikki kokoomuksen kansanedustajat allekirjoittavat kyseisen lakialoitteen – vaikka kyse ei olekaan erityisen puoluepoliittisesta teemasta sinänsä, turhan ja haitallisen sääntelyn purkaminen kai kuuluu puoleen ideologian kovaan ytimeen?