Urheilussa hopea on hävitty kulta ja pronssi kunniakas saavutus. Sama pätee myös politiikassa, jossa mitalit jaetaan eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.
Valtiovarainministerin pesti on hallituksen toiseksi tärkein tehtävä. Tavallisesti salkkuun tarttuu suuren hallituspuolueen puheenjohtaja.
Hallitusneuvotteluiden aikana viriää toistuvasti keskustelu, kuinka uskaliasta puoluejohtajan on ryhtyä valtiovarainministeriksi. Erityisesti vaalien lähestyessä tehtävien yhteensovittaminen on hankalaa.
Valta kiehtoo, ja vastuuntuntokin voi velvoittaa. Yleensä toiseksi suurimman puolueen päällikkö on vastannut haasteeseen, joka voi paljastua ansaksi.
Valtiovarainministeri ja hänen puolueensa ovat hallituksessa kuolemanpaikalla. Kakkospuolue on hallituksen suurin apupuolue.
Piikkipaikalla on aina pääministeri ja hänen puolueensa. Pääministeri vastaa koko hallituksen toiminnasta ja pystyy vaikuttamaan myös talouspolitiikkaan.
Rahaministerin oma väki on usein hermostunut hallituksen menoon ja tuskastunut pääministeripuolueen johtavaan asemaan. Tyytymättömyys voi olla tuhoisaa valtiovarainministerille ja hänen puolueelleen.
Esimerkkejä löytyy. Eero Heinäluoma luopui 2008 vapaaehtoisesti sosiaalidemokraattien puheenjohtajan tehtävästä. Jutta Urpilaisen ura puoluejohtajana ja valtiovarainministerinä katkesi Sdp:n puoluekokouksessa 2014, kun Antti Rinne nujersi hänet.
Kokoomus heitti puheenjohtaja Alexander Stubbin ulos 2016. Petteri Orpo voitti vaalin ja nappasi Stubbilta rahaministerin salkun.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni menetti ministeripaikkansa 2020. Pari kuukautta myöhemmin Annika Saarikko voitti hänet puheenjohtajavaalissa ja ryhtyi myöhemmin valtiovarainministeriksi.
Kaksoisrooli ei ole vain henkilökohtainen riski. Valtiovarainministerin puolueella on usein ollut suuria vaikeuksia pärjätä vaaleissa ja selvitä seuraavaan hallitukseen. Ongelmat ovat korostuneet silloin, kun ministerinä on ollut puoluejohtaja.
Heinäluoma, Rinne ja Orpo kokivat saman kohtalon. Puoluejohtajan pesti valtiovarainministerinä vaihtui vaaleissa opposition penkkiin.
Sauli Niinistö on rajatapaus. Hän oli valtiovarainministerinä 1996-2003, mutta luopui kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä kesken vaalikauden. Vaalien jälkeen kokoomus tipahti oppositioon.
Poikkeuksia on. Niinistö jatkoi vm:n johdossa 1999. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) vaihtoi 2011 Valtioneuvoston linnassa pääministerin työhuoneeseen.
Punavihreän hallituksen valtiovarainministerin Saarikon asema on tukala. Helsingin Sanomien Kantar TNS:ltä tilaamassa kyselyssä keskustaa kannatti 11,6 prosenttia äänestäjistä.
Hallitus ja Saarikko testataan syksyllä, jolloin mitataan hallituspuolueiden keskinäinen sietokyky. Korona, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Nato-jäsenyyden valmistelu ovat peittäneet pääministeri Sanna Marinin (sd) ministeristön talouspoliittiset näkemyserot.
Puheenjohtajan ja pääministerin tehtävät on helpompi sovittaa vaaleissa yhteen. Vuodesta 1991 pääministerinä on lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta ollut puoluejohtaja.
Pääministeripuolueen pullahtaminen seuraavan enemmistöhallituksen ulkopuolelle on harvinaista. Näin on käynyt kahdesti keskustalaiselle pääministerille, Esko Aholle 1995 ja Mari Kiviniemelle 2011. Molemmilla kerroilla puolue kärsi vaaleissa ankaran tappion.
Vaalit ratkaisevat, toistuuko historia, käykö valtiovarainministerille ja hänen puolueelleen kuten niin usein on käynyt. Hallitusneuvotteluissa selviää sekin, siirtyvätkö Sdp ja Marin kuolemanpaikalle.
