Massi on toukokuun alussa syntynyt labradoriuros, joka koulutetaan käteisrahan etsintään. Käteisrahan lisäksi Massi saa myös koulutuksen huumausaineiden etsintään.
Toistaiseksi Massi tutustuu uuteen laumaansa, ohjaajansa Timo Pasasen perheeseen, ja viettää pentuaikaa. Virallinen työelämään astuminen tapahtuu koulutuksen jälkeen noin vuoden päästä.
Suurin osa Tullin koirista on koulutettu huumausaineiden etsintään. Suurten yksittäisten savuke-erien etsintään koulutettuja savukekoiria Tullilla on neljä. Koirat ovat pääasiassa labradorinnoutajia, mutta Tullilla on lisäksi kaksi englanninspringerspanielia, kaksi cockerspanielia sekä neljä monirotuista koiraa. Monirotuiset ovat kultaisennoutajan ja labradorin sekä saksanseisojan ja labradorin yhdistelmiä.
Koirat työskentelevät päivittäin 8–12 tuntia, josta tehokasta työaikaa on kaksi–kolme tuntia. Tehokasta työaikaa ja terveyttä ylläpidetään tarjoamalla koiralle sopivassa suhteessa työtä, lepoa, laadukasta ravintoa, monipuolista liikuntaa ja yleistä huolenpitoa.
Massin työpaikaksi tulee Helsinki-Vantaan lentoasema.
Matkustajan täytyy ilmoittaa mukanaan kuljettamansa käteisvarat Tullille, jos sitä on vähintään 10 000 euron arvosta.
Vuonna 2012 käteisrahailmoituksia tehtiin maahan saavuttaessa 293 ja maasta poistuttaessa 111. Tullille ilmoitettu rahamäärä oli yhteensä yli 23 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen ilmoittamatta jätetty summa oli 85 000 euroa. Käteisraharikkomuksia kirjattiin 37. Niiden lisäksi kirjattiin 14 rahanpesurikosta.