Säästöpankin tuoreen kyselyn mukaan yleisintä säännöllinen säästäminen on finanssialalla, missä vastaajista 94 prosenttia säästi säännöllisesti. Sieltä löytyi myös eniten yli satasen säästäviä. Aktiivisimmat säästäjät olivat yrittäjiä, joista kahdeksan prosenttia laittoi talteen yli tuhat euroa kuussa.
Säännöllisten säästäjien keskuudessa pienin ryhmä olivat opiskelijat, mutta heistäkin 60 prosenttia sai jotain säästöön kuukausittain.
Eniten esteitä säästämisen ja sijoittamisen lisäämiseen oli opiskelijoilla. Heistä yli kolme neljäsosaa ilmoitti asian johtuvan elämäntilanteesta, jossa tulot ovat normaalia pienemmät. Sen sijaan finanssialalla oli eniten niitä, joilla ei ollut lainkaan esteitä säästämiselle.
Yli kymmenesosa vastaajista ei tee taloussuunnitelmia yli kahden vuoden päähän Puolet perustelee asiaa sillä, että tulot ja menot ovat vakiot, ja toinen puoli myöntää suunnittelun puutteen johtuvan aikaansaamattomuudesta.
Rakennusalan vastaajista runsas kolmannes teki suunnitelmia yli kahden vuoden päähän. Niistä, jotka eivät suunnitelleet omaa talouttaan ollenkaan, toimi turvallisuusalalla joka viides.
Suosituin syy säästämiseen oli pahan päivän vara. Säästö- ja sijoitustuotteista yleisimmät olivat säästötili ja rahastosijoitukset. Eniten molempia käytettiin finanssialalla.
Kaikissa ammattiryhmissä säästettiin ensi sijassa itselle, mutta moni antoi omastaan myös läheisille. Lähes puolet kiinteistövälittäjistä säästi lapsilleen ja puolisolle säästi rakennusalalla työskentelevistä yli kolmasosa. Lapsenlapsille säästi joka neljäs eläkeläisille.
Suosituimmat lainamuodot olivat asuntolaina ja luottokorttien luotto-ominaisuudet. Niihin turvautui joka toinen vastaaja.
Vastahakoisimmin lainanottoon suhtautuivat eläkeläiset. Heistä yli puolet yritti välttää kaikkea lainan- ja luotonottoa viimeiseen saakka. Turvallisuusalalla näin ajatteli vain kuusi prosenttia vastaajista.
Yleisintä oli asenne, jonka mukaan asuntolaina ja opintolaina ovat ok, mutta muutoin lainoja ja luottoja koetetaan välttää. Varsinkin opiskelijat ajattelivat näin.
Kaikista vastaajista valtaosa uskoi oman taloutensa parantuvan tai ainakin pysyvän ennallaan seuraavan 12 kuukauden aikana. Selkeää kohenemista enteiltiin varsinkin luovassa työssä, ja maltillisempaan nousuun uskottiin eniten kiinteistönvälityksessä ja rakennusalalla.
Ennallaan tilanteen odotettiin pysyvän yleisimmin eläkeläisten keskuudessa. Turvallisuusalalla työskentelevistä vastaajista joka kymmenes arvioi taloudellisen tilanteensa heikkenevän selvästi.
Seitsemättä kertaa toteutettuun tutkimukseen vastasi lähes 3 000 suomalaista.