Raakaöljyn hinta on Öljy- ja biopolttoaineala ry:n mukaan ollut viime aikoina hienoisessa noususuunnassa. Maaliskuun puolivälissä hintataso oli noin 40 dollaria barrelilta.
Helmikuun puolivälissä Saudi-Arabia, Qatar, Venezuela ja Venäjä sopivat raakaöljyn tuotannon jäädyttämisestä tammikuun tasolle. Päätöksen jälkeen Brent-raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on noussut yli kymmenen prosenttia.
Öljyn hinnan nousua on kuitenkin hidastanut Yhdysvaltojen varastotilanne. Varastoissa on ennätykselliset noin 520 miljoonaa barrelia raakaöljyä, kun määrä vuosi sitten oli noin 450 miljoonaa barrelia.
Yhdysvallat on myös tällä hetkellä ainoa raakaöljyn tuottaja, jolla on runsaasti ylimääräistä tuotantokapasiteettia.
Iran aikoo tänä vuonna kasvattaa raakaöljyn tuotantoa puolessa vuodessa yhteensä noin miljoona barrelia päivässä. Tavoitteena on palauttaa talouspakotteiden aikana menetetty markkinaosuus. Ennen pakotteiden kiristämistä vuonna 2010 Iran oli maailman neljänneksi suurin öljyn tuottaja 4,4 miljoonan barrelin päivätuotannollaan.
Yhdysvaltain energiahallinto EIA ennustaa maaliskuun energiakatsauksessaan Brent-raakaöljylaadun hintakeskiarvoksi tälle vuodelle 34 dollaria barrelilta ja ensi vuonna 40 dollaria barrelilta. Tuotannon arvioidaan olevan kysyntää suurempaa vuoden 2017 alkupuolelle asti.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n maaliskuun öljymarkkinaraportissa ennustetaan öljyn kysynnän tälle vuodelle kasvavan 95,7 miljoonaan barrelliin päivässä. Viime vuonna kysyntä oli ennusteen mukaan 94,5 miljoonaa barrelia päivässä.