Pienten yritysten irtisanomisista on valmisteilla turha laki, mutta yhtä turhaa on sen vastustaminenkin. Onko hallitukseen soluttautunut Pyrrhoksen haamu?
Ymmärrän hyvin niitä pienyrittäjiä, joiden murheista koko ajatus on lähtöisin. On tilanteita, joissa tarve irtisanomiseen on ilmeinen, mutta yrittäjä joutuu pyristelemään lakien ja säännösten puristuksissa. Nämä tilanteet eivät välttämättä ole kovin yleisiä, mutta niitä on. Vaikkei yrittäjän omalla kohdalla, niin kenties jollain kaverilla.
On myös hyvin ymmärrettävää, että tämä tieto aiheuttaa varovaisuutta uusia ihmisiä palkattaessa. Isossa yrityksessä on monta tapaa varmistaa rekrytoinnin onnistuminen – ja ennen kaikkea kuitata epäonnistuminen. Pienessä se on monin verroin vaikeampi juttu.
Auttaisiko laki tähän ongelmaan ja pelkoon? Ei. Entä laillistaisiko se mielivallan, jossa työntekijöitä riepotellaan? Ei todellakaan.
Kun näkemykseni on näin yksiselitteinen, lienee syytä hieman perustella. Kuvitellaan elämää sen jälkeen, kun laki olisi hyväksytty.
Ensinnäkin, laki olisi jo käynyt jokaiselta sananmuodoltaan äärimmäisen pikkutarkan viilauksen eduskunnassa. Todennäköisesti hallitus jo sitä ennen olisi esityksessään tehnyt merkittäviä lievennyksiä ja rajauksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ehtivät jo lupailla mm. yrityksen työntekijärajan alentamista 20:stä ja karenssien lyhentämistä 3 kuukaudesta.
Sen jälkeen laki olisi pitänyt pujottaa vielä läpi ahtaasta neulansilmästä jota kutsutaan perustuslakivaliokunnaksi. Jos lakiesitys olisi päässyt luikertelemaan eduskunnasta läpi, jäljellä olisi enää pieni murto-osa siitä, mitä yrittäjät ja heidän järjestönsä ovat haaveilleet ja vielä kalpeampi kajastus niistä helvetin liekeistä, joita työmarkkinajärjestöt ovat maalailleet.
Mitä sen jälkeen tapahtuisi, jos tämä ankarasti typistetty laki olisi joskus tullut voimaan?
Silloin ryhdyttäisiin muodostamaan oikeuskäytäntöä. Kaikki ammattiliitot valjastaisivat parhaat juristiarmeijansa puolustamaan jokaista jäsentään, joka uuden lain perusteella olisi irtisanottu, aiheesta tai aiheetta. Rahaa ja vaivaa ei säästeltäisi. Myös selkeimmät tapaukset väännettäisiin loppuun saakka, pisimmän kaavan kautta. Jos joku irtisanominen aikanaan uuden lain perusteella toteutuisi, se olisi tapahtunut vasta pitkän ja kalliin oikeustaistelun jälkeen.
Kun nämä taistelut käytäisiin erittäin voimakkaassa julkisuudessa, ennaltaehkäisevä oppi tavoittaisi nopeasti jääräpäisimmätkin yrittäjät. Kannattaako todellakaan tuhlata vaivoja pitkään ja kalliiseen oikeusprosessiin, jonka aikana ja sataisi jatkuvasti lokaa yrityksen niskaan? Todennäköisesti rekrytointipelko vain vahvistuisi entisestään.
Näin siis käytännön elämän kannalta. Entä asian poliittinen puoli? Hallituksen ja hallituspuolueiden kannalta hanke vaikuttaa täydelliseltä lose-lose -projektilta. Oppositio saa parasta mahdollista vaalitukea ja vielä lain vaikutuskin jää käytännössä olemattomaksi.
Työntekijäjärjestöt taas saattavat havitella todellista jättipottia.
1) Erinomainen kampanjakohde koko syksyksi, jonka avulla voidaan aktivoida jäsenistöä ja pullistella lihaksia.
2) Lain läpimennessä loistavia julkisuuscaseja oikeudessa, joiden avulla voi markkinoida liittojäsenyyden hyötyjä.
3) Lisäbonuksena mahdollisesti karenssin lievennys irtisanomistilanteessa. Tätä ei ilman lakia olisi tarjolla.
4) Rikkana rokassa vielä mahdollisuus siivittää itselle läheiset ja mieluisat puolueet vaalivoittoon. Tämä innoittaa lähinnä SAK:ta ja ehkä joitakin STTK:n liittoja.
Riskinä järjestöillä on korkeintaan jäsenistön kyllästyminen mielenosoituksiin, jos ne jatkuvat ja jatkuvat. Puolueaktiivit kyllä jaksavat pyörittää kevääseen tähtäävää kampanjamyllyä, mutta jaksavatko tavalliset rivijäsenet?
Miksi hallitus sitten jatkaa jokseenkin tuhoon tuomittua hankettaan? Jäljelle jäävät periaatteet. Onko hallituksella oikeus säätää Suomeen työelämää koskevia lakeja? Tähän asti hallitukset ovat toimineet sen periaatteen pohjalta, että hallituksella ja eduskunnalla on käytännössä vain oikeus siunata työmarkkinajärjestöjen sopimuksia.
Onko hallitus valmis uhrautumaan tämän periaatteen puolesta tilanteessa, jossa se voi äärimmillään ratkaista vaikka seuraavan pääministerin nimen? Tällaisesta urheudesta tulee mieleen historiasta kuningas Pyrrhos ja hänen voittonsa roomalaisista.
Pyrrhoksen voitosta puhutaan, kun ”raskaaksi muodostunut voitto on verrannollinen häviön kanssa ja sillä on merkittävä tai ratkaiseva vaikutus jatkamisen kannalta.”
