Turun yliopiston koko maan kattava puutiaishavaintotutkimus paljastaa, että punkkihavainnot keskittyvät meren rannoille ja vesistöjen läheisyyteen.
– Kun edellinen koko maan kattava puutiaisten levinneisyyskartoitus tehtiin 1960-luvulla, raja kulki Kokkolan kohdalla, muutamia havaintoja oli Pohjois-Pohjanmaalta. Nyt on tehty useita havaintoja Rovaniemen, Kemin ja Ylitornion korkeudelta, Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi, tutkimusta johtava Ritva Penttinen kertoo.
Pohjoisimmat havainnot ovat Kolarista ja Sodankylästä, mutta asia vaatii vielä varmistuksen.
– Molemmat havainnot ovat lemmikkieläimistä, ja haluamme varmistaa, etteivät ne ole käyneet etelämpänä parin edeltävän viikon aikana, Penttinen sanoo.
Puutiaishavaintoja on tehty eniten rannikolla ja järvi-Suomessa.
– Pohjanmaan rannikolla on runsaasti havaintoja, mutta siirryttäessä sisämaahan päin ne vähenevät selkeästi. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on havaintoja verrattain harvassa. Järvi-Suomessa niitä näyttää olevan runsaammin. Puutiaiset viihtyvät selvästi enemmän vesistöjen lähettyvillä, mutta runsaisiin havaintomääriin vaikuttaa kyllä myös se, että havainnoitsijoita on enemmän näillä alueilla, Penttinen sanoo.
Suurin osa havainnoista on lemmikkieläimistä, jotka ovat ilmoittajien mukaan liikkuneet heinikoissa.
– Tämä on ensi tuntuma, sillä emme ole vielä analysoineet tuloksia. Sen aika on syksyllä, Penttinen sanoo.
Osa vastaajista kertoi sairastuneensa borrelioosiin. Merkkinä siitä oli puremakohdan ympärille muodostunut punainen rengas. Osa kertoi muista oireista, ja heidät ohjeistettiin käymään lääkärissä.
Yleisöhavaintojen lisäksi Turun yliopiston tutkijat ovat tutkimusta varten keränneet saaristosta ja muutamista mantereella olevista kohteista puutiaisia. Hyviäkin uutisia on.
– Vaarallista taigan puutiaista ei Varsinais-Suomesta ole vielä löytynyt, Penttinen sanoo.