Puumalaisen kannanotto on vastaus oikeuskanslerinvirastoon tehtyihin kahteen kanteluun, joissa arvosteltiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun syksyllä 2013 käyttöön ottamaa menettelyä. Siinä yliopisto tarjoaa uusille opiskelijoille vain englanninkielisiä maisterinkoulutusohjelmia.
Puumalainen muistuttaa yliopistolaista, jossa määritellään yliopistoissa käytettävät opetus- ja tutkintokielet.
– Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan opetus- ja tutkintokieli on suomi. Laki siis edellyttää, että suomen kielen on oltava yhtenä perustutkinnon opetus- ja tutkintokielenä kauppatieteellisellä alalla. Tämän lisäksi yliopisto voi oman harkintansa mukaan päättää mitä muita kieliä käytetään opetus- ja tutkintokielinä ja opintosuorituksissa, Puumalainen kertaa.
Hänen mukaansa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tulisi esimerkiksi tutkintosäännössään määritellä se, missä määrin suomen kielen sijasta tai ohella käytetään englannin kieltä. Lisäksi tulisi määritellä missä määrin opiskelija saa käyttää suomen kieltä tenttivastauksissaan, kirjallisissa töissään tai luennoilla.
Puumalainen pyytääkin Aalto-yliopistoa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä toimittamaan hänelle tiedon siitä, mihin toimenpiteisiin yliopisto on päätöksen johdosta ryhtynyt.