– Puukauppa on piristynyt viikko viikolta lomakauden jälkeen ja tahdin odotetaan jatkuvan hyvänä myös loppuvuoden. Kaikelle puulle on kysyntää ja alkavan syksyn hakkuisiin tarvitaan etenkin sulan maan aikana korjattavia kohteita, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo tiedotteessaan.
Tukkien ostomäärä oli 8,8 miljoonaa kuutiota, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin keskimäärin tammi-elokuussa kymmenenä edellisenä vuotena.
Kuitupuun ostomäärä, 10,3 miljoonaa kuutiota, oli 9 prosenttia enemmän kuin keskimäärin kymmenen vuoden vastaavana ajanjaksona.
Elokuussa mänty- ja kuusitukista maksettiin keskimäärin 54–57 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 39 ja 59 euron välillä.
Koivutukin keskihinta oli 42 euroa kuutiolta ja vaihteli 32 ja 46 euron välillä.
Kuitupuiden keskikantohinta oli 15–17 euroa kuutiolta ja hinta vaihteli 10 ja 19 euron välillä.