Putinin puolueen kansanedustajat haluavat perua Baltian maiden tunnustamisen

Yhtenäisen Venäjän edustajat ovat pyytäneet Venäjän pääsyyttäjää arvioimaan uudelleen vuoden 1991 päätöksiä.

Venäjän Rain-TV:n mukaan presidentti Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen kaksi kansanedustajaa on pyytänyt, että pääsyyttäjä Juri Tshaikan virasto arvioisi uudelleen Neuvostoliiton syksyn 1991 päätösten laillisuuden.

Elokuun 1991 vallankaappauksen jälkeen 5. syyskuuta Mihail Gorbatshov perusti neuvoston, joka johti Neuvostoliittoa joulukuuhun 1991 asti. Se tunnusti Baltian maiden itsenäisyyden 6. syyskuuta 1991.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhtenäisen Venäjän kansanedustajat katsovat, että neuvosto oli perustuslain vastainen ja sen päätökset olivat laittomia. Asiasta kertoo Upnorth.

Kansanedustajien kirjeen mukaan neuvoston päätös tunnustaa Liettuan, Latvian ja Viron itsenäisyys ”hylkäsi suuren ja strategisesti tärkeän osan Neuvostoliittoa”. Kirjeen mukaan päätökset vahingoittivat merkittävästi suvereenisuutta, alueellista koskemattomuutta, kansallista turvallisuutta ja Neuvostoliiton puolustusta.

Siksi kirjeessä kuvaillaan neuvoston päätöksiä rikollisiksi teoiksi ja maanpetoksiin laskettavaksi erityisen vaarallisiksi valtiorikoksiksi.

Mainos