Vladimir Putinin tiistaisia puheita kommentoineen Barack Obaman mukaan Moskova haluaa vain voimankäytöllään levittää omaa vaikutusvaltaansa.
– Kansainvälinen yhteisö on tuominnut sen yksimieleisesti, hän sanoi.
– Presidentti Putinilla näyttää olevan erilaisia lakimiehiä tekemässä erilaisia tulkintoja (kansainvälisestä oikeudesta), mutta hän ei hämää ketään, Obama sanoi.
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi tiistaina Kiovassa, että Venäjä vain etsii tekosyytä hyökkäykselle Ukrainaan. Hän piti Putinin tiistaisia puheita muun muassa venäläisten vainoamisesta Ukrainassa epäuskottavina.
– Hänen esittämilleen väitteille ei ole ensimmäistäkään todistetta, Kerry sanoi.
Ottamalla Krimin haltuunsa Venäjä ottaa Kerryn mukaan riskin diplomaattisesta, taloudellisesta ja poliittisesta eristämisestä.
Ukrainan entinen pääministeri Yulia Tymoshenko puolestaan sanoi tiistaina, että pelkät diplomaattiset eleet eivät riitä, jos Venäjän väkivalta yltyy. Hän vaati, että siinä tapauksessa Venäjälle on asetettava talouspakotteita.
Lähteet: CNN, Washington Times, RAI