Venäjän televisiossa näytettiin ennen Vladimir Putinin tilaisuutta mainosvideo tapahtumasta.
Action-elokuvan traileria muistuttavassa videossa (alla) presidentti Vladimir Putin puhuu samalla, kun taustalla pyörii kuvia sotalaivoista ja hävittäjistä.
Radio Free Europen käännöksen mukaan Putin sanoo mainoksessa ”Krimin Sevastopolin esimerkin” näyttäneen koko maailmalle, ettei ”vihollinen pääse lävitse siellä, missä ihmiset ovat päättäneet taistella maansa, kunniansa ja vapautensa puolesta”.
Videolla näytetään myös muun muassa pätkiä, joissa Putin vierailee sota-aluksella, laskee seppeleen veteraanien muistomerkille ja julistaa, ettei Venäjää voi syyttää aggressiiviseksi samalla kun ”Yhdysvalloilla on tukikohtia ympäri koko maapalloa”.
Videolla Putinin luvataan ottavan kantaa ”polttaviin kysymyksiin” ja ”aikamme haasteisiin”. Haasteista puhumisen kohdalla näytetään kahteen jaettua ruutua, jossa kuvataan Putinia ja Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa.
Varsinainen televisiotapahtuma alkoi puolilta päivin Moskovan aikaa. Siinä Putin vastasi puhelimitse esitettyihin kysymyksiin.
Tavallisesti vuosittainen tapahtuma on kestänyt noin neljä tuntia.
Katso Radio Free Europen live-seuranta ohjelmasta tästä.