Purkavan lisärakentamisen helpottamista valmistellaan

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta niin sanotun purkavan lisärakentamisen helpottamiseksi.

Purkavalla lisärakentamisella tarkoitetaan sitä, että kasvukeskuksissa puretaan vanhoja rakennuksia yhdyskuntarakenteen tiivistämiseksi ja tilalle rakennetaan enemmän uusia asuntoja.

Voimassa olevan lain mukaan purkavaan lisärakentamiseen vaaditaan asunto-osakeyhtiön osakkaiden yksimielinen päätös eli kaikkien osakkaiden suostumus.

– Nyt käynnistyvällä uudistuksella halutaan helpottaa asunto-osakeyhtiön päätöksentekoa, jotta päätöksiä purkavasta lisärakentamisesta voitaisiin tehdä nykyistä yksinkertaisemmin. Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus siten, että asunto-osakeyhtiö voisi päättää purkavasta lisärakentamisesta määräenemmistöpäätöksellä, Antti Häkkänen toteaa.

Ministerin mukaan työryhmän ehdotuksessa tulee kuitenkin varmistaa, että vähemmistöön jäävät osakkaat voisivat vaatia osakkeidensa lunastamista käypään hintaan.

– Lisäksi on turvattava osakkaiden asuminen, asuntovarallisuuden arvo ja esimerkiksi asuntolainoittajien oikeudet, Häkkänen korostaa.

Tavoitteena on uudistaa asuntokantaa, vastata asuntojen kysyntään, lisätä asumisen valinnanvapautta ja vastata asuntotarpeen rakenteen muutokseen.

Lain muutosta valmistelevan työryhmän ja seurantaryhmän toimikausi kestää vuoden 2018 huhtikuun loppuun. Tavoitteena on, että oikeusministeri vie lain muutoksen valtioneuvoston käsittelyyn syksyn 2018 aikana.

Mainos