Puolustusvoimat harjoittelee näyttävästi

Puolustusvoimien kevään suuret sotaharjoitukset Maavoimien vaikuttamisharjoitus Rovajärvellä ja ilmatorjuntaharjoitus Lohtajalla käynnistyvät tällä viikolla. Niihin osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista.

Kummallakin harjoituksella on pitkät perinteet. Maavoimien vaikuttamisharjoitus alkoi vuonna 1949 tykistön ampumaharjoituksesta. Nykyisessä muodossaan maavoimien vaikuttamisharjoitusta on järjestetty vuodesta 2012. Ensimmäinen ilmatorjuntaharjoitus puolestaan järjestettiin Lohtajalla 1952. Nyt pidettävä harjoitus on järjestyksessään 274:s.

Kumpaankin harjoitukseen osallistuvat varusmiehet ovat viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden tammikuun saapumiseristä. Heille nämä harjoitukset on heidän pääharjoituksensa ennen kotiutumistaan. Varusmiehet toimivat harjoituksissa sodanajan kokoonpanoissaan, harjoitellen sodanajan tehtäviään ja eri aselajien yhteistoimintaa.

Noin kaksi viikkoa kestävä maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 2014 Rovajärvellä on puolustusvoimien suurin sotaharjoitus tänä vuonna.

MVH 2014 muodostuu tykistö- ja panssarintorjuntaharjoituksesta. Lisäksi osana harjoitusta järjestetään Rajavartiolaitoksen joukkojen tiedusteluharjoitus. Harjoitus kokonaisuudessaan on jaettu kahteen vaiheeseen.

– Ensimmäisessä vaiheessa, eli taisteluosastovaiheessa aiheena on taisteluosastojen tulenkäyttö. Toisessa, eli järjestelmävaiheessa harjoitellaan sotilasalueen ja jalkaväkiprikaatin tulenkäyttöä osana puolustusvoimien tulenkäyttöä. Lisäksi harjoituksessa harjoitellaan panssaritorjuntataistelua ja panssaritorjunnan tulenkäyttöä, kertoo majuri Jussi Nurminen Tykistöprikaatista.

Maavoimien ja rajavartiolaitoksen joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja ilma- ja merivoimista, esimerkiksi Uudenmaan prikaatista kranaatinheitinjoukkoja. Harjoitukseen osallistuu noin 4800 varusmiestä ja palkattua henkilöstä, sekä noin tuhat ajoneuvoa lähes 30:stä Puolustusvoimien joukko-osastosta.

Ilmatorjunnan merkittävin sotaharjoitus

Samoihin aikoihin MVH 2014:n kanssa järjestetään kolmen puolustushaaran, maa-, meri- ja ilmavoimien yhteinen ilmatorjuntaharjoitus Lohtajalla. Harjoitus alkaa samaan aikaan MVH 2014 -harjoituksen kanssa eli 20. toukokuuta. Harjoitus päättyy 29. toukokuuta.

Lohtajan harjoitus on ilmatorjunnan henkilökunnan ja varusmiesten merkittävin harjoitus. Sen tarkoituksena on viimeistellä harjoitusjoukkojen toimintaa sekä kehittää harjoitusjoukkojen toimintaa eri puolustushaarojen välillä mahdollisimman realistisessa ympäristössä.

Poimintoja videosisällöistämme

Harjoitukseen osallistuu joukkoja eri joukko-osastojen ilmatorjuntakouluista ympäri maata. Tämän lisäksi harjoitukseen osallistuu ilmavoimien lento-osasto ja merivoimien alusosasto.

Mukana on myös muita maavoimien joukkoja, kuten sotilaspoliiseja ja viestijoukkoja. Kokonaisuudessaan harjoitukseen osallistuu noin 2000 sotilasta.

Venäjä tarkastuskäynnillä

Venäjä tekee Wienin asiakirjan 2011 mukaisen luottamusta ja turvallisuutta lisäävän tarkastuksen Suomeen 20.-23. toukokuuta.

Nelihenkisen tarkastusryhmän johtajana toimii everstiluutnantti Juri Proskov. Suomalaisen nelihenkisen yhteysupseeriryhmän johtajana toimii eversti Petri Kosonen.

Tarkastus suuntautuu Pohjois-Suomen sotilasläänin alueelle.

Tarkastuksen tavoitteena on todentaa, että tarkastettavaksi määritellyllä alueella ei ole meneillään sellaisia sotilaallisia toimintoja, joista olisi pitänyt Wienin asiakirjan mukaisesti ennalta ilmoittaa.

Tarkastustoiminta on osa normaalia asevalvontatoimintaa. Vastaavia tarkastuksia toteutetaan Suomeen muutaman kerran vuodessa, ja Suomi toteuttaa tarkastuksia muihin osanottajavaltioihin.

Ranska ja Slovenia puolestaan suorittavat tänään keskiviikkona arviointikäynnin Karjalan Lennostoon. Kolmehenkistä arviointiryhmää johtaa ranskalainen everstiluutnantti. Arviointikäyntiä isännöi Karjalan lennoston komentaja eversti Ossi Sivén.

Mainos