Puolustusvoimain komentaja MT:lle: Riippuvuus tuontienergiasta on uhka

Energiantuotannon omavaraisuutta olisi kyettävä huoltovarmuuden vuoksi kohentamaan, sanoo Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg Maaseudun Tulevaisuudessa.

Jarmo Lindberg muistuttaa, että viime talvena olimme jo tilanteessa, jossa kotimainen energiatuotantomme samoin kuin Venäjältä ja Ruotsista tuotu kapasiteetti oli kokonaan käytetty.

– Puskuria ei siis ollut, hän toteaa MT:lle.

Lindberg viittaa Fingridin ennusteisiin, että vastaaviin tilanteisiin voidaan joutua lähikuukausina, jos maatamme koettelee useamman päivän kirpakka pakkasjakso.

– Se, että olemme talvella täysin riippuvaisia energian tuonnista, on huoltovarmuusriski, kenraali sanoo.

Lindberg toivoo, että eduskunta noteeraa puolustuspoliittisessa selonteossa epävarmuuden kasvun Itämeren ympäristössä. Nykyisellään Puolustusvoimat joutuu siirtämään materiaalipuolelta varoja toimintavalmiuden jokapäiväiseen hoitoon.

– Näyttäisi hieman kummalliselta, jos Suomi lähtisi ajamaan toimintaa alas, kun kaikki muut ympärillä tekevät päinvastoin, hän huomauttaa.

Mainos