Valtioneuvoston oli keskiviikkona julkaistun asialistan perusteella määrä päättää torstain yleisistunnossaan puolustusministeriön kansliapäällikön viran täyttämisestä.
Asia jäi kuitenkin pöydälle. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan torstain istunnossa päätettiin puolustusministeriön osalta vain kahdesta osastopäällikkönimityksestä.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kohautti viime viikolla ilmoittaessaan nimittävänsä virkaan insinööritaustaisen Jukka Juustin. Juusti on ministeriön resurssipoliittisen osaston päällikkö.
Nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty olisi mediatietojen mukaan ollut vielä valmis toiseenkin viisivuotiskauteen virassa. Iltalehden tietojen mukaan Räty olisi ”saanut potkut” tekstiviestillä.
Jussi Niinistö selvitti asiaa blogissaan keskiviikkona.
”Puolustusministeriön nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty oli pyytänyt, että päätös ilmoitetaan hänelle välittömästi tekstiviestillä. Tuolloin Räty oli virkamatkalla Libanonissa. Hänen omasta pyynnöstään noudatin toivetta ja ilmoitin päätökseni Rädylle välittömästi tekstiviestillä. Tekstiviestin sisältö voidaan julkistaa, jos on tarpeellista, kun virantäyttöprosessi on päättynyt”, Niinistö kirjoitti.