Puoluegallupin suuret heilahdukset ihmetyttävät

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Sipiläinen ei ole huolissaan siitä, että vihreät on uuden gallupin mukaan syrjäyttänyt kokoomuksen suosituimpana puolueena nuorison keskuudessa.

– En ole kovin huolissani tästä gallupista. Siitä voi huomata, että kokoomuksen nuorisokannatus on vaihdellut hyvin ärhäkkäästi sinä aikana, kun kannatusmittauksia on tehty, Sipiläinen sanoo Verkkouutisille.

Yle Uutisten maaliskuussa teettämän kannatusmittauksen mukaan lähes kymmenesosa kokoomuksen nuorisokannattajista on livennyt kahden viime kuukauden aikana. Alle 25-vuotiaiden ykköspuolue on vihreät. Kokoomus kilpailee nyt nuorten äänistä tasoissa perussuomalaisten kanssa. Mittauksen teki Taloustutkimus Oy.

– En tiedä, kuinka tarkka tällainen tutkimus lopulta on. Hieman ihmetyttää, että on noinkin suuria heilahduksia.

Sipiläisen mukaan oleellisempaa on katsoa pidemmän aikavälin suurta kuvaa.

– Kokoomus on ollut keväästä 2011 alkaen selkeästi ykkösenä nuorisokannatuksessa. Kannatus on sahannut jatkuvasti edestakaisin, ja nyt se sattui menemään hieman vihreiden kannatuksen alle.

Hän mielestään puolueen harjoittama politiikka saattaa vaikuttaa uusimman gallupin tulokseen. Pohdiskelu opintotuesta ennen kehysriihtä ja sen aikana oli suuri kysymys nuorten keskuudessa.

– Ennen kehysriihtä oli liikkeellä huhuja siitä, että opiskelijoiden asemaa heikennetään ja tämä kohdistettiin nimenomaan kokoomukseen.

”Valveutuneisuus”

Poimintoja videosisällöistämme

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) toinen puheenjohtaja Maria Ohisalo uskoo, että vihreiden kannatuksen nousun taustalla on ympäristö- ja ilmastonmuutoskysymysten tärkeys nuorille.

– Tietynlainen valveutuneisuus ja kiinnostus ympäristöasioita kohtaan kasvaa hiljalleen.

Hänen mukaansa nuoria näyttää kiinnostavan myös avoimuuteen ja demokratiaan liittyvät kysymykset.

– Vihreät ovat olleet esillä paljon esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta. Myös ViNO kannattaa erilaisia kansalaisaloitteita. Yksi sellainen on tasa-arvoinen avioliittolaki.

Ohisalon mielestä nuoret saattavat kokea, että he pystyvät nykyään vaikuttamaan voimakkaammin yhteiskunnallisiin asioihin.

Hän toivoo, että gallupeissa saatu kannatus näkyisi myös vaaleissa.

Mainos