Puolueen vaalijulisteet katosivat – ”luulisi, ettei ihan helpolla, mutta kyllä vaan”

Helsingin kokoomuksen vaaligalleriajulisteet painettiin uudestaan.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikon keskiviikkona. Tällä viikolla tulevat kaupunkien vaalimainostelineisiin puolueiden ja ryhmien julisteet.

Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtaja Sini Jokinen toteaa Facebookissa, että heidän osaltaan oli käydä toisin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Aamulla sain vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Starasta ilmoitettiin, ettei naamagalleriajulisteita ole toimitettu heille, Sini Jokinen kertoo maanantaiaamusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalvelu, joka hoitaa vaalimainosten asennuksen ja huollon.

– Paino oli kuitenkin antanut ne lähetille jo torstaina. Luulisi, että noin 200 julistetta on jo sellainen määrä, ettei ihan helpolla katoa. Kyllä vaan voi kadota, Jokinen kuvailee tilannetta.

Toiminnanjohtajan mukaan painotalo onneksi ymmärsi aika nopeasti, että uusien julisteiden painaminen kannattaa aloittaa nopeasti. Uudet julisteet saatiin iltapäivän lopulla. Julisteet tullaan Sini Jokisen mukaan näkemään kaduilla ihan aikataulussa.

Mainos