Järjestöt peräävät puoluejohdolta vahvaa keskustan arvolinjaa, kun hallitustrio ryhtyy maanantaina neuvottelemaan hallitusyhteistyön jatkosta.
– Pääministeripuolueena Keskustalla on vastuu toimia tinkimättömänä ihmisoikeuksien puolestapuhujana, keskustalaiset nuorisojohtajat Arttu Karila ja Hilkka Kemppi muistuttavat.
Heidän mielestään viikon alussa on myös pohdittava talouspolitiikan suuntaa. Talous kasvaa nyt vahvasti ja puheet eriarvoisuuden vähentämisestä tulee tehdä näkyväksi valtion talouden suunnittelussa. Nuorisojohtajien mielestä heikompien puolustaminen edellyttää tekoja, etenkin syksyllä käynnistyvissä budjetti- sekä työmarkkinaneuvotteluissa.
– Poikkeuksellisen vaikea hallitustaival on jo nyt vaatinut keskustaa joustamaan omista periaatteistaan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa, koulutuspolitiikassa ja talouspolitiikassa. Alkuviikosta käytävissä minihallitusneuvotteluissa keskustalaisten arvojen on oltava paalutettuina kesärannan peruskallioon, Karila ja Kemppi sanovat.
Aiemmin keväällä Keskustan Opiskelijaliitto ja Keskustanuoret julistivat periaatepoliittiset teesinsä, joissa vaadittiin puoluetta käymään syvällinen keskustelu hallituspolitiikasta. Nuorkeskusta edellytti tuolloin, että ”puolueen on kyettävä kyseenalaistamaan yhteistyö rasismin kanssa flirttailevien voimien kanssa sekä kyseenalaistamaan liian oikeistolainen talouspolitiikka hallituksessa”.