Puolita paperinkulutus tulostamalla molemmille puolille

Pienillä arkisilla valinnoilla on suuri merkitys luonnonvarojen käytön vähentämisessä. Lisäksi säästyy rahaa.

Green Office -ympäristöjärjestelmää noudattavat toimistot vähensivät viime vuonna kasvihuonekaasupäästöjään yhteensä noin seitsemän tuhatta tonnia, kertoo ympäristöjärjestö WWF.

Sähkönkulutus laski Green Office -toimistoissa viime vuonna kolme prosenttia, mikä vähensi päästöjä noin 6 500 tonnia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Saman energiamäärän tuottaminen yhdellä tuuliturbiinilla kestäisi WWF:n mukaan noin puolitoista vuotta.

– Laitteiden energiatehokkuuteen kannattaa kiinnittää huomiota, mutta myös esimerkiksi valojen sammuttelu on yllättävänkin tärkeää, koska jopa 30 prosenttia toimiston käyttämästä sähköstä voi kulua valaistukseen, kertoo WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkunen tiedotteessa.

Viime vuonna Green Office -toimistot säästivät yhteensä noin 8,25 miljoonaa euroa pelkästään sähkölaskuissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kopiopaperia puolestaan käytettiin 21 miljoonaa arkkia vähemmän kuin aiempana vuotena. Keskimäärin jokainen Green Office -toimiston työntekijä jätti tulostamatta kaksi arkkia päivässä.

– Esimerkiksi paperin molemmille puolille tulostaminen on helppo keino puolittaa paperinkulutus, Julkunen neuvoo.

Suomessa on tällä hetkellä 179 Green Office -organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä yli 66 800 työntekijää.

Mainos