Puolassa osoitettu mieltä oikeusuudistusta vastaan

Hallituksen uusin lakiuudistus nopeuttaa korkeimman oikeuden puheenjohtajan valintaa.

Puolan presidentti Andrzej Duda hyväksyi torstaina lain, jonka mukaan valtaapitävä puolue pystyy aikaisempaa enemmän vaikuttamaan Puolan korkeimman oikeuden puheenjohtajan valintaan, kertoo CNN.

Lakiuudistuksen tultua voimaan uusi puheenjohtaja voidaan valita, kun vain kaksi kolmasosaa korkeimman oikeuden tuomarien paikoista on päätetty. Aikaisemmin valinta on voitu tehdä vasta, kun kaikki tuomarien paikat on täytetty.

Hallitus halusi saada uudistuksen nopeasti läpi, jotta se pääsee valitsemaan uuden johtajan ennen kuin Euroopan unioni ehtii puuttua asiaan tai koko 72-päinen tuomaristo on valittu.

Saksalaisen Deutsche Wellen mukaan hallituksen lakiuudistus johti tuhansien puolalaisten mielenosoituksiin ympäri Puolaa.

Puolassa muutettiin oikeuslaitokseen liittyviä lakeja myös aikaisemmin heinäkuussa. Heinäkuun alussa hyväksytty lakimuutos pakotti 40 prosenttia maan korkeimman oikeuden tuomareista eläkkeelle. Uudistuksessa eläkeikää laskettiin 70 vuodesta 65 vuoteen.

Puolan korkeimman oikeuden puhenjohtaja Malgorzata Gersdorf kutsui heinäkuun alun lakiuudistusta ”oikeusjärjestelmän puhdistukseksi”.

Euroopan unioni on aloittanut rikkomusmenettelyn Puolan tapauksessa. Kriitikoiden mielestä hallituksen toimenpiteet heikentävät oikeusvaltioperiaatetta ja tuomioistuinten riippumattomuutta.

Mainos