Raman Pratasevitsh yhdeksän vuotta sitten. LEHTIKUVA / AFP

Puola ei myöntänyt turvapaikkaa Raman Pratasevitshille

Kaapattu toimittaja "tunnustaa" tekonsa Valko-Venäjän julkaisemalla videolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valkovenäläinen toimittaja Raman Pratasevitsh haki turvapaikkaa Puolasta vuonna 2019, mutta hänelle ei myönnetty sitä. Asiasta kertoo puolalaislehti Oko. Se nojaa tietonsa Pratasevitshin entisen kollegan ja kumppanin Katarzyna Jerozolimskan haastatteluun. Myös Jerozolimska on valkovenäläinen.

Jerozolimskan mukaan Pratasevitsh lähti Valko-Venäjältä Puolaan vuonna 2019 toisen oppositiotoimittajan kanssa. Jerozolimska asui tuohon aikaan myös Puolassa.

– Hän (Prataseviths) tiesi, että hän on vaarassa ja että häntä seurattiin. Hän saapui Varsovaan ja haki turvapaikkaa.

Pratasevitsh työskenteli jo tuolloin perustamassaan Nexta-uutispalvelulssa. Yhdessä Nextan toimittajan Sciepan Puciłan kanssa hän ilmoittautui turvapaikan hakijaksi Puolassa. Puciłan hakemukseen vastattiin.

– Sciepan sai turvapaikan keväällä tai kesällä 2020, Jerozolimska kertoo.

Pratasevitsh ei saanut vastausta Puolan viranomaisilta. Hänen osoitteensa vaihtui välillä, mutta hän ilmoitti asiasta. Jerozolimska sanoo, että koska mitään ei tapahtunut, he päättivät muuttaa Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. He aikoivat peruuttaa Pratasevitshin turvapaikkahakemuksen Puolassa ja hakea uutta Liettuasta. Tämän takia he menivät hakemaan Pratasevitshin passia Puolan ulkomaalaisvirastosta.

– Sanoimme virkailijalle, että keskeytämme turvapaikkahakemuksen, koska se kestää liian kauan. Virkailija ilmoitti meille, että päätös on tehty jo monta kuukautta sitten ja että se on kielteinen.

Päätös olisi pitänyt toimittaa Pratasevitshille, mutta sitä ei ollut toimitettu. Hän pyysi kopiota päätöksestä, mutta virkailijan mukaan paperin etsiminen arkistosta veisi liian kauan. Virkailija lupasi nyt toimittaa dokumentin jälkikäteen postitse Pratasevitshille, mutta sitä ei ole Jerozolimskan mukaan toimitettu.

– He palauttivat meille Pratasevitshin passin, jossa oli vanhentunut viisumi. Onneksi siinä oli siirtymäaika, jonka ansiosta saimme vielä jäädä Puolaan. Muuten Pratasevitsh olisi karkotettu Valko-Venäjälle.

Pratasevitsh muutti Liettuaan, mutta hän ei ole hakenut sieltä turvapaikkaa.

Valko-Venäjän viranomaiset vangitsivat Pratasevitshin sunnuntaina. He pakottivat irlantilaiset matkustajakoneen laskeutumaan Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin, jossa Pratasevitsh poistettiin koneesta.

Valko-Venäjän viranomaiset julkaisivat maanantaina videon, jossa Pratasevitsh näyttää tunnustavan syyllisyytensä. Hän sanoo osallistuneensa hallituksenvastaisten mielenosoitusten järjestämiseen viime vuonna.

Pratasevitshin Puolassa asuva isä kuitenkin arvioi, että Pratasevitsh on pakotettu lausumaan videolla kuultavat sanat. Lisäksi isä kiinnittää huomiota poikansa vääntyneeseen nenään sekä kasvovoiteeseen, joka näyttää peittävän kasvoissa olevia ruhjeita.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)