Merenkulun turvallisuutta koskevan maailmanlaajuisen yleissopimuksen määräykset merikonttien painon ilmoittamisesta muuttuvat heinäkuun alussa. Kontin paino pitää ilmoittaa jatkossa tarkasti eikä arvion perusteella.
Määräyksen voimaantulo voi aiheuttaa häiriöitä kuljetusketjussa ja viivettä suomalaisissa satamissa, mikäli muutokseen ei varauduta riittävän hyvin.
Keskuskauppakamarin asiantuntija Kaisa Saarion mukaan moni yritys ei kuitenkaan tiedä, miten pitää toimia. Tilannetta ei hänen mukaansa helpota, että avoimia vastauksia ja erilaisia tulkintoja on paljon.
Yritysten vastuulla on selvittää, mitä muutoksia toimintatapoihin täytyy tehdä. Ensisijainen vastuu kontin painon ilmoittamisesta on jatkossa laivaajalla, mutta laivaaja voi sopimusteitse valtuuttaa toisen toimijan, esimerkiksi vientiyrityksen, tähän tehtävään.
Keskuskauppakamarin mukaan vientiyritysten kannattaakin ensitilassa selvittää, miten ja missä konttien punnitukset tehdään ja tarvitaanko omia investointeja esimerkiksi punnituslaitteisiin.
– Punnitsemattomia kontteja ei saa heinäkuussa enää ottaa laivaan. Jos kontin paino heittää ilmoitetusta, se voi jäädä kokonaan lastaamatta, Saario varoittaa kauppakamarin tiedotteessa.