Hän toteaa, että viimeksi näin vahvasti on uskottu keväällä 2011.
– Kuluttajien usko jatkaa paranemistaan. Avoimia työpaikkoja on Suomessa nyt yli kymmenentuhatta. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen hallitus päätti laskea veroja. Investointi-ilmapiirin täyskäännöksestä kertovat toistuvat ilmoitukset uusista isoista tehdashankkeista, Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.
– Miksi suomalainen valtamedia on punavihreiden oppositioon siirtymisen jälkeen ollut koko (Juha) Sipilän (kesk.) hallituksen ajan opposition tahdoton äänitorvi, hän kysyy?
Hän ihmettelee, että yhden kerran hallitusohjelmassa sovitun indeksijäädytystä toistetaan jatkuvasti niin kuin kysymys olisi aina uudesta päätöksestä. Indeksejä ei leikattu, niin kuin edellinen hallitus teki, vaan ne jäädytettiin vain kahdeksi vuodeksi.
– Indeksijäädytys olisi tuonut säästöt itsestään, mutta ilman inflaatiota jouduttiin juustohöyläämään hallitusohjelmassa sovitut säästöt eli lapsilisistä 85 snt/kk ja takuueläkkeestäkin noin 6 euroa/kk. Takuueläkkeitä nostetaan kuitenkin hallituskaudella 30 euroa/kk. Tätä valtamedia ei ole kertonut, Slunga-Poutsalo arvostelee.
– Ei myöskään sitä, että perussuomalaiset onnistuivat lähes nelinkertaistamaan takuueläkkeiden korotukset siihen verrattuna, mitä demarit esittivät eivätkä saaneet. Miksi valtamedia haluaa lietsoa valheellisella uutisoinnilla vihan ilmapiiriä, Slunga-Poutsalo jatkaa.
Hänen mukaansa valtamedialta on jäänyt myös kertomatta, että pienituloisten ostovoimaa kohennettiin Yle-veron poistolla.
– Kaiken kaikkea näillä ja monilla muilla päätöksillä on saatu jäämään pienituloistenkin tillille enemmän rahaa kuin edellisen hallituksen toimesta indeksileikkauksista huolimatta, Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.