Hallituksen arki alkoi nopeasti. Hyvin sujuneet hallitusneuvottelut ja uutuudenviehätys ovat vaihtuneet normaaliin puurtamiseen. Juha Sipilän kehuttu prosessikaavio on koetuksella, kun työmarkkinajärjestöt kokeilevat insinöörismiehen johtajuutta.
Johonkin on piirrettävä raja: yhteiskuntasopimuksen ja työttömyysturvan ehkä perustellutkin aikataulutukset eivät voi johtaa siihen, että niin sanottuun vatulointikoriin valuu yhä enemmän asioita. Päävastuu on pääministerillä, jota ainakin kokoomus erityisen mielellään tukee. Viime vaalikausi osoitti, että hallitus menestyy ja häviää yhdessä.
Arkeen kuuluu sekin, että ruutuun ja otsikoihin alkaa iskeytyä yhä enemmän ns. asiantuntijoita, jotka kauhistelevat hallituksen leikkauspolitiikkaa. Keskustelu on suorastaan surkuhupaisaa, kun muistetaan, miten eri osapuolet, professoreista lähtien, pitivät Suomen velkaantumisen katkaisua yhteisenä tavoitteena vielä ennen vaaleja. Kun hallitus sitten uskottavalla ohjelmallaan haluaa näyttää kansalaisille ja ulkomaisille velkojille sekä Euroopan unionin komissiolle, että Suomi hoitaa velvoitteensa julkisen talouden suhteen, alkaa kova purnaus yksityiskohdista.
Viimeisin esimerkki epäuskottavasta kritiikistä ja tilannekuvan heikosta ymmärtämisestä tuli kymmeniltä professoreilta, jotka Helsingin Sanomien (11.6.) mukaan ”arvostelivat rajusti hallitusta – naiset maksavat säästöt”.
Arvostelun kärki on se, että hallituksen uudistukset kolhivat erityisesti naisia. Määräaikaisten työsuhteiden sääntely purkaminen lisää kuulemma pätkätköitä. Niin se saattaa lisätäkin, koska se on hankkeen tavoite: parempi on pätkätyö kuin ei työtä laisinkaan.
Määräaikaisten työsuhteiden sääntelyn purkaminen – pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteita – oli sitä paitsi korkeakoulutettujen järjestön Akavan tavoite. Aloite tuli siis palkansaajien puolelta. Tuskinpa Akava mielsi aloitteensa epätasa-arvoiseksi, eikä se sitä olekaan. Epätasa-arvoista on työttömyys, kohdistuipa se sitten naisiin tai miehiin.
Vasemmistoa sympatiseeraavien professorien poliittiset ulostulot vievät uskottavuutta omasta ammattikunnasta. Aivan samoin kuin veroja kiristävä arkkipiispa. Suomessa on tulojen mukaan kiristyvä verotus, joka on kansainvälisesti katsottuna epäedullinen keski- ja hyvätuloisille. Verojen kiristämisellä voi paikata budjettia hetkellisesti, mutta se ei ole vastaus työttömyyteen tai talouskasvun aikaansaamiseen. Kakkua osataan kyllä jakaa mutta ei kovin hyvin kasvattaa. Suurituloisin kymmenes, eli yli 55 000 euroa vuodessa ansaitsevat, maksaa valtion ansiotuloveroista lähes 70 prosenttia.
Keskustelu eliitin osallistumisesta taloustalkoisiin luo sekin painetta pääministeriin. Ministerinsalkkua vaille jäänyt Seppo Kääriäinen (kesk.) ehti jo vaatia veronkorotuksia hyvätuloisille. Tässäkin asiassa Sipilän kannattaa pitää pää kylmänä. Hyvää hallitusohjelmaa kannattaa noudattaa.
Kirjoittaja on Verkkouutisten päätoimittaja.