Kansainvälinen tutkijaryhmä osoitti, että 1900-luvun aikana tapahtunut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on saanut puut käyttämän vettä noin 20 prosenttia tehokkaammin. Kasvillisuusmallit kuitenkin paljastavat, ettei tästä seuraa veden säästöä.
Suomesta tutkimukseen osallistui tutkijoita Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta Sykestä.
Tutkimuksessa yhdistettiin puiden vuosilustojen eli vuosirenkaiden hiilen isotooppimittauksista ja dynaamisista kasvillisuusmalleista saatu tieto. Tämän pohjalta selvitettiin, miten puut ja metsät reagoivat ilmaston muutokseen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousuun.
Laajan kansainvälisen tutkimusyhteistyön ansiosta tutkijoiden käytössä oli puulustonäytteitä Marokosta Suomen Lappiin.
– Puiden vuosilustot tallentavat tietoa siitä, miten puut ovat pitkän ajan kuluessa sopeutuneet ympäristön ja ilmaston muutokseen, sanoo professori Högne Jungner Luomuksen ajoituslaboratoriosta Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Puulustoista mitattu hiilen pysyvien isotooppien suhde kertoo puiden vedenkäytön tehokkuudesta. Suhde paljastaa, kuinka paljon vettä puiden lehdistä haihtuu ilmarakojen kautta verrattuna siihen, minkä verran ne saavat ilmakehästä hiilidioksidia yhteyttämistä varten.
Puut voivat säädellä kaasujen vaihtumista eli veden haihtumista ja hiilidioksidin diffuusiota lehteen ilmarakoja avaamalla ja sulkemalla.
– Koska hiilidioksidi ja vesihöyry kulkevat samaa reittiä kasviin, suurempi hiilen saatavuus yhteytyksessä merkitsee myös suurempaa veden hukkaa. Säätelemällä ilmarakojen aukioloa kasvit maksimoivat veden käytön tehokkuutta, sanoo yliopistonlehtori Frank Berninger Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksesta.
Tilastomatematiikkaa ja mallisimulaatioita hyödyntäen tutkijat arvioivat kuinka paljon kaksi erillistä tekijää, ilmaston muutos ja hiilidioksidipitoisuuden nousu, ovat vaikuttaneet hiilen isotooppiarvoihin ja siten veden käytön tehokkuuteen.
Tulosten perusteella lehtipuiden veden käytön tehokkuus on kasvanut 14 ja havupuiden 22 prosenttia 1900-luvun aikana. Tästä voi päätellä, että kasvit pitävät pitkällä aikavälillä solun sisäisen ja ilmakehän hiilidioksidin suhteen vakiona.
Yksi ilmastonmuutostutkimuksen avainkysymyksistä on, miten hyvin hiilenkiertoa kuvaavat mallit vastaavat todellisuutta. Tutkimuksessa puulustoista saatu informaatio ja kasvillisuusmallien ennusteet olivat yhdenmukaisia. Tulokset tukevatkin näkemystä, että mallien avulla todella pystytään ennustamaan ekosysteemitason muutoksia.
Toimiviksi todettujen kasvillisuusmallien avulla selvitettiin myös puiden tehostuneen vedenkäytön vaikutusta vesitasapainoon tietyllä maantieteellisellä alueella.
Tutkitulla alueella haihdunta ei vähentynyt, vaan kasvukauden pituus, lehtien pinta-alan lisääntyminen ja ilmaston lämpenemisestä johtuva puiden lisääntynyt haihdunta lisäsivät kasvien veden hukkaa ja tasoittivat vedenkäytön tehokkuudesta saadun hyödyn.
Näin ollen tutkimuksen mukaan on epätodennäköistä, että kasvien reaktio ilmakehän kohonneeseen hiilidioksidipitoisuuteen vähentäisi kasvihuonekaasunakin toimivan vesihöyryn haihtumista ilmakehään ja lisäisi näin maaperän kosteutta ja jokien valumaa.
– Tulokset osoittavat kuinka tärkeää on pienen mittakaavan prosessien, kuten kasvien ilmarakojen toiminnan skaalaaminen ekosysteemitasolle osaksi isompaa kokonaisuutta. Tähän tarvitaan usean tieteenalan osaamista sekä kokeellista tutkimusta että matemaattista mallinnusta, painottaa Suomen ympäristökeskuksen tutkijatohtori Emmi Hilasvuori.
Tutkimus on julkaistu Nature Climate Change -lehdessä.